MM-tunnelmia: Seitsenottelumestari-Emerson: "Ehkä juhlin uimalla järvessä"

MM-tunnelmia: Seitsenottelumestari-Emerson: "Ehkä juhlin uimalla järvessä"

Britannia on ennen Tampereen MM-kisojen kisojen päätöspäivän lajeja mitalitilastossa kolmas Kenian ja Jamaikan jälkeen. Menestyksen pohjan loi perjantainen superpäivä: Niamh Emerson taisteli seitsenottelun maailmanmestariksi ja käynnisti ketjureaktion, joka toi briteille kolme mestaruutta ja yhden hopean.

Emersonin lisäksi korkeimmalle korokkeelle nousivat saman päivän aikana Jake Norris (moukari) ja Jona Efoloko (200 m). Hopeisen mitalin sai Charles Dobson (200 m). 

Naisten seitsenottelu huipentui 800 metrin kisaan, johon Emerson lähti kahden pisteen johdossa ennen Itävallan Sarah Laggeria. Juuri ennen lähtöä alkanut rankkasade teki kisasta entistä rankemman. Emerson luotti omaan suunnitelmaansa ja tuupertui Ratinan litimärälle mondolle maailmanmestarina. 

– Tesimme molemmat sen, että 800 metrin voittaja voittaa koko ottelun. Meistä tuntui siltä, että kaikki kuusi edellistä lajia pyyhittiin pois ja mestaruus ratkaistiin kahdella ratakierroksella. Lähdin matkaan selvän suunnitelman kanssa ja onnistuin toteuttamaan sen. Minä olen oikeasti maailmanmestari? En vieläkään usko sitä. Tämä on jotain uskomatonta. 

Emerson oli tasaisen vahva molempina kisapäivinä. Ainoa lajivoitto irtosi korkeudesta (189), mutta kuulaa ja keihästä lukuunottamatta britti sijoittui joka lajissa kymmenen parhaan joukkoon. Toisena päivänä heitetty keihäs tuotti eniten päänvaivaa, mutta tulos 39,02 riitti tällä kertaa voittoon. 

– Yliyritin keihäässä ja heitot jäivät vähän vaisuiksi. Keihäs ei ole parhaita lajejani ja paineet kasvoivat kilpailun loppua kohden. Olen onnistunut parantamaan keihäsennätystäni useamman kerran tällä kaudella, mikä on hyvä asia, sanoi Emerson. 

Kauden toinen mitali

Tampereen MM-kisat olivat Emersonille kauden toinen arvokilpailu. Huhtikuussa 19-vuotias lupaus sijoittui kolmanneksi kansanyhteisön mestaruuskisoissa Australiassa. Nuorten arvokisoista Emersonilla ei vielä ollut mitalia. 

– Olen aikaisemmin ollut arvokisoissa parhaimmillaan neljäntenä, joten tämä voitto antaa minulle valtavasti lisää itseluottamusta. Nämä maailmanmestaruuskisat antoivat minulle tärkeää kokemusta tulevaisuutta ajatellen.

Kotimaassaan Emersonia on ehditty vertaamaan jo olympiavoittaja Jessica Ennis-Hilliin. Vaikka molemmat urheilijat tulivat ison yleisön tietoisuuteen juuri kansanyhteisön kisojen pronssimitalien takia, on Emerson jo nyt menestynyt paremmin nuorten sarjoissa verrattuna Ennis-Hilliin. Häneltä löytyy palkintokaapistaan kuitenkin se kaikista kirkkain, olympiakulta. 

– Jessica (Ennis-Hill) on minulle tärkeä idoli. Seitsenottelussa on monia eri tapoja voittaa mitaleita ja minusta tuntuu, että olemme Jessican kanssa melko erilaisia ottelijoina. Se tekee seitsenottelusta niin hienon lajin, kultamitalin voi voittaa monella eri tavalla. Jessica kehittyi valtavasti nuorisosarjojen jälkeen ja voitti lopulta olympiakultaa. Toivottavasti pystyn kehittymään samaa tahtia tulevaisuudessa ja pystyn taistelemaan samoista saavutuksista hänen kanssaan. 

Tokion olympialaiset iso tavoite

Maailmanmestarin tulevaisuudessa riittää arvokisoja, mutta loppukesän EM-kisoissa Emersonia ei nähdä. Harjoittelu tulevia otteluita varten alkaa lyhyen lepojakson jälkeen. 

– Tokion olympialaiset ovat tärkeä tavoite minulle. Pitää kuitenkin muistaa, että vuoden 2020 jälkeen on lisää olympialaisia ja uusia mahdollisuuksia menestyä, kertoo Emerson. 

Emerson sai myöhemmin illalla kultamitalinsa ja lähti muun joukkueen kanssa takaisin hotellille. Miten maailmanmestari aikoo juhlia saavutustaan? 

– Kuulin, että Suomessa on paljon järviä – ehkä juhlin uimalla järvessä. 

Ville Lampinen

 

1xa_6200.jpg

Seitsenottelun kahden päivän MM-urakka on takana niin urheilijoilta kuin toimitsijoilta.