Marjaniemi hyppäsi kärkituloksen, Mustola avasi kautensa Kuopiossa

Marjaniemi hyppäsi kärkituloksen

Kuopiossa kesän kolmansissa Tähtikisoissa tehtiin neljä kauden kotimaista kärkitulosta. Tekijät olivat Jouni Marjaniemi, Katri Mustola, Pyry Niskala ja Katri Hirvonen. Johanna Peiponen juoksi Rovaniemellä 5000 metrin kauden kotimaisen kärkiajan.

Hallitseva Suomen mestari Vehmaan Kiiston Jouni Marjaniemi aloitti kautensa hienosti. Hän voitti Kuopion torilla miesten seiväshypyn uudella ennätyksellään ja kauden kotimaisella kärkituloksella 535. Aikaisempi kauden kärkitulos oli Eemeli Salomäen hyppäämä 525.

Viime talven SM-hallikilpailuissa hopeamitalilla palkittu Tampereen Pyrinnön Jere Bergius oli myös ulkokauden avauskisassaan toinen tuloksella 520.

Myös Karhulan Urheilijain 18-vuotias Tomas Wecksten ylitti 520 ja sijoittui kolmanneksi. Hän saavutti heinäkuussa Eskilstunassa pidettävien 19-vuotiaiden EM-kilpailujen tulosrajan, 495, jo viidennen kerran tänä vuonna. Wecksten hyppäsi viime kesänä Saksan Mannheimissa ennätyksekseen 530. Myös Janakkalan Janan 18-vuotias Niko Koskinen ylitti tuloksella 510 junioreiden EM-rajan.

 

Pyry Niskala sinkautti kiekkoa 58,77

Hallitseva Suomen mestari Vasa Idrottssälskapin Pyry Niskala sinkautti kiekkoa kauden kotimaisen kärkituloksen 58,77. Niskala heitti viime vuonna Kuopion Kalevan kisoissa ennätyksensä 60,71.

Joensuun Katajan Katri Hirvonen voitti naisten kuulantyönnön kauden kotimaisella kärkituloksella 15,07 ja kiekonheiton tuloksella 54,09. Hän on kiekossa kotimaan vuositilastossa toisena Sanna Kämäräisen jälkeen.

 

Mustola aloitti kautensa 55 sekunnin ajalla

Kalajoen Junkkareiden Katri Mustola aloitti kautensa juoksemalla 400 metrin kauden kotimaisen kärkiajan 55,67. Mustola palasi viime vuonna radoille 21-vuotiaana kolmen vuoden kilpailutauon jälkeen sensaatiomaisesti.  Hän juoksi 400 metriä elokuussa kolme kertaa alle 54 sekunnin.

Mustola voitti Kuopion Kalevan kisoissa kultaa ennätyksellään 53,20 ja voitti myös Ruotsi-maaottelussa ajalla 53,62. Siinä välissä hän juoksi Zürichin EM-kilpailujen alkuerissä ajan 53,41. Ennen viime kesää Mustolan ennätys oli vain 58,71.

 

Sipponen ja Rouvali saavuttivat EM-rajat

Kajaanin Kipinän Henri Väyrynen voitti miesten pituushypyn tuloksella 748. Viime vuonna Väyrynen leiskautti Suomen hallimestariksi ja Jämsän karnevaalissa komean myötätuulituloksen 805.

Keuruun Kisailijoiden kiekonheittäjä Salla Sipponen saavutti 22-vuotiaiden EM-rajan tuloksella 50,97 ja Kuopion Reippaan kuulantyöntäjä Eveliina Rouvali 19-vuotiaiden EM-rajan ennätyksellään 14,93. Rouvalin tulos on 18-vuotiaiden ikäluokassa Suomen kautta aikain seitsemänneksi paras.

(Jyrki Repola.)

KUOPIO, Väinölänniemi 6.6.2015 Kuopio Games, SUL:n Tähtikisat 3/10

(17°C.)

Miehet,

800 m: 1) Jari Räsänen JoKa 1.54,46, 2) Ilari Piipponen KarhKa 1.54,73, 3) Jaakko Laakso TP 1.55,23, 4) Joonas Rinne SaarijPu 1.55,75, 5) Julius Uutela 18 HKV 1.56,47, 6) Lauri Hassi OrivPo 1.57,10, 7) Sami Hänninen 19 KuopRe 1.57,79.

3000 m: 1) Väinö Klemola KuopRe 8.35,81, 2) Jiri Karjalainen 18 JoKa 8.37,33.

Seiväs: 1) Jouni Marjaniemi VehmKi 535 (kkk), 2) Tomas Wecksten 19 KarhU 520 (19-v. EM-raja), 3) Jere Bergius TP 520, 4) Niko Koskinen 19 JanJa 510 (19-v. EM-raja), 5) Joonas Jokivartio JKU 500, 6–8) Mikael Westö VasaIS & Joonas Mikkanen LA & Tommi Holttinen 18 SomEsa 485, Christian Westö Korsh5 ja Perttu Korhonen LA ilman tulosta.

Pituus: 1) Henri Väyrynen KajKi 748 (+1,6 m/s), 2) Joona Kokkola ValtimVa 724 (+0,3), 3) Tuomas Rouvali KuopRe 720 (+0,7), Janne Etelämäki KuortKu ilman tulosta.

Kiekko: 1) Pyry Niskala VasaIS 58,77 (kkk), 2) Olli-Pekka Korhonen KaavKa 50,98, 3) Teemu Poikolainen JoKa 50,25. – Niskala: (53,81, x, 53,59, 58,43, x, 58,77).

Keihäs: 1) Toni Lifländer ImatrU 70,69, 2) Taneli Juutinen KuopRe 69,29.

Naiset,

100 m (0,1 m/s): 1) Maria Räsänen KuopRe 12,11, 2) Milla Heiskanen 19 IisVi 12,22, 3) Kirsi Pekkanen KuopRe 12,49. – 1. alkuerä (1,2): 1) Heiskanen 12,16. – 2. alkuerä (1,1): 1) Räsänen 12,08.

400 m: 1) Katri Mustola KalajJu 55,67 (kkk), 2) Kirsi Pekkanen KuopRe 56,91, 3) Jenni Kivioja IisalVi 57,97, 4) Amira Chokairy HKV 58,35, 5) Kaisa Rytkönen RantasU 58,61.

800 m: 1) Saija Seppä 17 SuolUrho 2.18,03.

Kiekko: 1) Katri Hirvonen JoKa 54,09, 2) Salla Sipponen KeurKi 50,97 (22-v. EM-raja), 3) Tuula Penttinen PuumViri 46,12, 4) Henna Sallinen 17 SavRi 39,18. – Hirvonen (x, 52,56, 54,09, x, x, x).

Kuula: 1) Katri Hirvonen JoKa 15,07 (kkk), 2) Eveliina Rouvali 18 KuopRe 14,93 (19-v. EM-raja & 18-v. ka-7), 3) Tara Tuominen UKK 14,24, 4) Henna Sallinen 17 SavRi 13,35, 5) Maria Pulkkinen MerikarvIn 12,78. – Hirvonen (x, 13,76, 14,64, 14,38, 14,88, 15,07). Rouvali (14,60, x, 14,86, 14,93, 14,66, x).

KUOPIO 6.-7.6.2015 Hannes Junior Games

1. päivä 6.6.

Pojat,

40 m: 1) Elmer Vauhkonen 9 LapinlVe 6,37.

Korkeus: 1) Niilopekka Muhonen 9 KivijKi 135.

Keihäs (600 g): 1) Tatu Hiltunen 15 SulkavU 61,70.

Tytöt,

Seiväs: 1) Laura Ollikainen 17 VarkKV 360, 2) Venla Peltola 14 LUM 330.

Keihäs (500 g): 1) Milla Koski-Vähälä 16 LimingNM 46,08.

2. päivä 7.6.

150 m (2,0 m/s): 1) Elmer Vauhkonen 9 LapinlVe 22,83.

Kuula (2 kg): 1) Manu Kankaanniemi 9 VammSV 9,81.

Keihäs (400 g): 1) Topi Räsänen 9 ViitasVi 31,26.

Tytöt,

Kuula (3 kg): 1) Henna Sallinen 17 SavRi 14,28, 2) Kaisu Eskelinen 15 MaaningMa 13,41.

ESPOO 6.6.2015 Espoonlahden heittokisat

Lohjalaisen Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Oskari Perälampi heitti 1,75 kilon kiekkoa ennätyksensä 57,95, jolla hän sijoittuu 19-vuotiaiden maailmantilastossa 12:nneksi.

Miehet,

Kuula (5 kg): 1) Ville Välimaa 17 KU-58 16,47.

Kiekko: 1) Oskari Perälampi 19 LUU 52,23.

Kiekko (1,75 kg): 1) Oskari Perälampi 57,95 (19-v. EM-raja & 19-v. ka-9), 2) Veikko Laitinen 18 KeurKi 54,93 (19-v. EM-raja).

Naiset,

Kiekko: 1) Vilma Paakkala 19 EspTa 47,63 (19-v. EM-raja), 2) Johanna Lehtiö 18 KU-58 42,63, 3) Mirka Heinänen PoYU 41,96.

Kiekko (750 g): 1) Sanni Kilpeläinen 15 VantSa 40,01.