Manni kelasi neljä EE:tä ja Tähti 5000 metrin SE:n

Suomen ennätyksiä paraurheilijoiden SM-kilpailuissa Leppävirralla

Lohjalainen Henry Manni jatkoi ennätysten rikkomista ratakelauksen gp-kilpailussa Sveitsin Nottwilissä. Sunnuntaina hän teki luokkansa (34) Euroopan ennätyksen 200 metrillä ajalla 27,80 ja 5000 metrillä ajalla 12.58,49. Myös aiempi 200 metrin ennätys (27,98) oli Mannin nimissä. Viikonvaihteessa Manni kelasi EE-ajat myös 400 ja 800 metrillä.

– Näissä kisoissa oli alla ihan uusi tuoli. Tänne tullessa oli pientä epävarmuutta, mutta kaikki toimi hyvin. Jäi sellainen luottavainen fiilis, että kokonaisuus on hanskassa, Manni kertaili viikonvaihdettaan.

Sunnuntain 200 metrillä Manni oli kolmas edellään tutut kilpakumppanit Tunisian Walid Ktila ajalla 27,02 ja Arabiemiraattien Mohamed Hammadi (27,52). 5000 metrillä Manni oli ykkönen.

Toni Piispanen kelasi 200 metrillä voiton luokkansa (51) kauden kärkiajalla 39,57. Piispasen mukaan startti onnistui erinomaisesti, mutta loppumatkan maksimivauhtiselle osuudelle jäi toivomisen varaa.

– Muuten hyvä veto, Piispanen arvioi.

Tähti noudatti valmentajan neuvoa

Leo-Pekka Tähti oli 200 metrillä luokkansa (54) kolmas ajalla 25,19 ja päätti sitten kolmen päivän kisaurakan 5000 metrin Suomen ennätykseen ajalla 11.35,91. Edellinen SE oli 11.58,33.  Tähden oma aiempi 5000 metrin ennätys oli vuonna 2001 tehty 12.09,01.

– 200 metrillä olin ihan hyvissä asemissa kaarteen jälkeen. Toinen satametrinen ei kuitenkaan kulkenut niin hyvin kuin leirillä ennen tänne tuloa. En osaa sanoa miksi, Tähti totesi.

Tähden luokan 200 metrin kilpailun voitti hollantilainen Kenny Van Weeghel ajalla 24,71. Esa-Pekka Mattila oli 16:s (27,01).

5000 metrin kilpailussa Tähti otti valmentajansa Juha Flinckin neuvosta vaariin.

– Juha kehotti ottamaan ensimmäisen kierroksen lujaa ja tavallaan houkuttelemaan muut hyvään vauhtiin, Tähti kertasi.

Tähti noudatti valmentajansa neuvoja ja jättäytyi sitten keulasta peesiin ja nousi lopussa erävoittajaksi. Kokonaistuloksissa hän oli 29:s.

Nottwil, Sveitsi:

IPC, Grand Prix –sarjaa:

Ratakelaus:

Miehet, 200 m:

Luokka 51 (+0,4 m/s): 1) Toni  Piispanen Suomi 39,57, 2) Peter Genyn Belgia 39,74, 3) Stephen Osborne Britannia 41,04.

54 (+0,6): 1) Kenny Van Weeghel Hollanti 24,71, 2) Konjen Saichon Thaimaa 24,95, 3) Leo-Pekka Tähti Suomi 25,19,…16) Esa-Pekka Mattila Suomi 27,01.

34 (+0,6): 1) Walid Ktila Tunisia 27,02, 2) Mohamed Hammadi Arabiemiraatit 27,52, 3) Henry Manni Suomi 27,80 (EE).

5 000 m:

54: 1)  Tana Rawat Thaimaa 10.30,24,…29) Tähti 11.35,91 (SE).

34: 1) Manni 12.58,49 (EE)