Lauri Tuomilehto juoksi YAG:ssa 10,61

Nuorten Eliittisarja käyntiin: Korkeasalo iskussa

(YAG 12.6.) Porvoon Akilleen Lauri Tuomilehdon askel oli kevyt Youth Athletics Gamesissa Leppävaaran stadionilla. Hän kiihdytti alkuerissä ennätyskelpoiseen myötätuuleen 10,78 ja karkasi finaalissa voittoon loistoajalla 10,61. Tulosta siivitti 3,1 metriä sekunnissa puhaltanut myötätuuli, joten se ei ole ennätyskelpoinen.

– Alkuerässä kompuroin telineissä eikä juoksuasentokaan pysynyt hyvänä, ja lopussa kompuroin vielä jalkoihini. Finaalissa lähtö oli sellainen kuin aina, eli jäin telineisiin, mutta se oli muuten hyvä juoksu, Tuomilehto kertaili.

Aiemmin tällä kaudella 16-vuotias Tuomilehto on juossut myötätuuleen 10,58. Se on hänen ikäluokkansa kuudenneksi paras tulos maailmassa, myötätuulitulokset mukaan lukien. Juha Olavan nimissä oleva 16-vuotiaiden ikäkausiennätys on 10,72, minkä Olava juoksi jo 28 vuotta sitten.

Usea muukin pikajuoksijalahjakkuus intoutui 20-asteisessa kesäsäässä erinomaisiin tuloksiin. Tuomilehtoa vuoden nuorempi Oulun Pyrinnön Samuel Purola voitti 15-vuotiaiden 100 metriä ajalla 11,01. Alkuerässään hän juoksi jopa alle 11 sekunnin 10,99, mutta nämäkin juoksut mentiin myötätuuleen.

Petri Keskitalon nimissä oleva 15-vuotiaiden ikäkausiennätys on 10,98. Keskitalo juoksi sen 33 vuotta sitten. Tuomilehto pinkoi viime kesänä 15-vuotiaana 2,8 sekuntimetrin myötätuuleen peräti 10,73.

Tuomilehdon seuratoveri Isac Wedenberg voitti YAG:ssa 14-vuotiaiden poikien 100 metriä ajalla 11,57. Alkuerissä Wedenbergin aika oli kevyeen 0,7 sekuntimetrin myötätuuleen 11,48, mikä on 14-vuotisten ikäluokassa historian neljänneksi nopein suomalaistulos.

 

Tytöt joutuivat juoksemaan vastatuuleen

17-vuotiaiden tyttöjen 100 metrillä kävivät kovan kaksinkamppailun Helsingin IFK:n Viivi Lehikoinen ja Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Sanni Mahonen, joiden ajat olivat 12,18 ja 12,26. Alkuerissä Lehikoinen juoksi 12,11. Sattuman oikusta tämän ikäluokan kaikissa lähdöissä tuulen suunta kääntyi vastaiseksi.

15-vuotiaiden ja 14-vuotiaiden tyttöjen sataset voittivat Espoon Tapioiden Saara Keskitalo ja Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Kerttu Latvala ajoin 12,40 ja 12,42. Alkuerissä myötätuuleen he juoksivat vielä paljon nopeammin 12,16 ja 12,26.

Kestävyysjuoksijoista kiinnitti huomion erityisesti Lappeenrannan Urheilu-Miehien Ella Jyrkinen, joka juoksi 800 metriä puuskaisessa tuulessa uuteen ennätykseensä 2.15,97. Viime kesänä Ella voitti Suomen mestaruuden 14-vuotiaiden tyttöjen estejuoksussa ja tänä keväänä 15-vuotiaiden maastojuoksussa.

Savonlinnan Riennon Henna Sallinen työnsi 17-vuotiaiden tyttöjen kolmikiloista kuulaa upean uuden ennätyksensä 15,78. Hennaa valmentaa hänen äitinsä Heli Sallinen (o.s. Kervinen), joka itse oli nuoruudessaan Suomen parhaita korkeushyppääjiä ylittäen 175 senttiä.

17-vuotiaiden poikien kiekonheiton voitti Sjundeå IF:n monipuolinen Roope Auvinen tuloksella 52,60. Tämän ikäluokan kiekko painaa 1,5 kiloa. Päälajissaan moukarinheitossa Auvinen linkosi kaksi päivää aikaisemmin Nuorten Eliittikisoissa loistotuloksen 74,60.

Kolmipäiväinen YAG kokoaa Suomen parhaat nuorisourheilijat Espooseen myös lauantaina ja sunnuntaina.

(Mikko Nieminen.)

ESPOO, Leppävaara & Otaniemi 12.-14.6.2015 Youth Athletics Games

 


keskitalo_saara_maalintulo_yag_ae_2015_1_of_1.jpg

Espoon Tapioiden Saara Keskitalo oli 15-vuotiaiden 100 metrin alkuerien nopein myötätuuliajalla 12,16 ja vei finaalin ennätyskelpoisessa tuulessa ajalla 12,40.


-_turkka_joel_p13_60_m_jakonen_patrik_ja_kekalainen_konsta_yag_1_of_1.jpg

Tampereen Pyrlnnön Joel Turkka vei mestaruuden 13-vuotiaiden 60 metrillä. Patrik Jakonen ja Konsta Kekäläinen pokkasivat muut mitalit

,

,


hakomaki_veera_virtanen_alisa_t13_1000_yag_2015_1_of_1.jpg

Veera Hakomäki nousi kalkkiviivoilla voittoon 13-vuotiaiden tyttöjen 1000 metrillä. Toiseksi juoksi Alisa Virtanen