Kortetmaa liittyy Jousteen valmennusryhmään

Kortetmaa liittyy Jousteen valmennusryhmään

Pikajuoksija Anniina Kortetmaa siirtyy Petteri Jousteen valmennukseen. Naisten 100 metrin hallitseva Suomen mestari on muuttanut Jyväskylään, jossa hän liittyy Jousteen harjoitusryhmään.

– Olen viime vuosina harjoittelut yhdessä Eetu Rantalan kanssa, mutta viimeksi olin isossa tiimissä Kuortaneen urheilulukion aikaan. Pikajuoksu on sellainen laji, josta siitä on hyötyä, Kortetmaa sanoo.

Jousteen johdolla Jyväskylässä harjoittelevat pika- ja aitajuoksun kärkinimistä aituri Nooralotta Neziri sekä pikajuoksijat Aino Pulkkinen ja Otto Ahlfors.

Kortetmaa, 23, on harjoitellut viimeiset neljä vuotta Jukka Vähäkankaan valmennuksessa. Sinä aikana Kannuksen Uran sprintteri on kehittynyt lajinsa kotimaiseksi kärkinimeksi. Kortetmaa on ollut kahdesti 22-vuotiaiden EM-kisoissa ja kerran aikuisten EM-halleissa. Kalevan kisoista hän on voittanut kolme ja hallikauden SM-kilpailuista viisi mitalia.

– Jukka on tehnyt minun kanssani ison työn. Kiitokset siitä. Nyt katsoin, että haluan hakea uusia tuulia. Olen treenannut Petterin Jousteen kanssa paljon leireillä, joten hän oli sillä lailla minulle tuttu, Kortetmaa sanoo.

– Yhteistyöllä Jousteen haen myös muutosta juoksutekniikkaan, jolla takareisien kuormitusta saadaan vähennettyä.

Kortetmaa on 100 metrillä kesän kotimaan tilaston ykkönen ennätyksellään 11,60. Hänen ennätyksensä 200 metrillä on 23,62.