Kolme suomalaista maailmanennätyskelaajaa Riossa

Kolme suomalaista maailmanennätyskelaajaa Riossa

Rion paralympiakisojen avajaiset ovat keskiviikkona 7.9. ja yleisurheilukilpailut alkavat torstaina 8.9. Suomalaisista ensimmäisenä päivänä kilpailevat Helsingin Kisa-Veikkojen Ronja Oja sokeain naisten luokassa 11 ja Amanda Kotaja liikuntavammaisten naisten luokassa 54.

Pituushypyn oman luokkansa maailman vuositilastossa Ronja Oja sijoittuu yhdeksänneksi. Brasilialainen Silvana Costa on ylivoimainen voittajaehdokas maailman ainoana sokeana viiden metrin hyppääjänä. Ojalla on hyvä mahdollisuus ainakin pistesijaan. Mitali todennäköisesti edellyttäisi Suomen ennätyksen parantamista noin vaaksan verran.

Ojan lajiohjelmaan kuuluu myös 100 metrin juoksu, missä hän sijoittuu maailman vuositilastossa 19:nneksi. Pistesijalle kahdeksan parhaan joukkoon selviytyminen saattaa edellyttää 100 metrin Suomen ennätyksen parantamista lähes sekunnilla. Finaaliin 100 metrillä sokeain luokassa selviytyy vain neljä juoksijaa, sillä neljä muuta juoksurataa on varattu avustajille.

Heittolajeissa Suomen ainoa edustaja on Siilinjärven Ponnistuksen Marjaana Heikkinen pyörätuoliurheilijoiden luokassa 34. Kiinalainen Zou Lijuan on keihäänheiton suurin voittajaehdokas, mutta Heikkinen kuuluu vahvaan haastajatrioon yhdessä saksalaisen Frances Herrmannin ja puolalalainen Lucyna Kornobysin kanssa. Kuulantyönnön vuositilastossa Heikkinen on kahdeksas ja tässä lajissa mitalin saavuttaminen edellyttäisi varmaankin yli metrin ennätysparannusta.

Pyörätuolikelauksessa Suomea edustaa viisi urheilijaa, joista Porin Tarmon Leo-Pekka Tähti ja Vampulan Urheilijoiden Amanda Kotaja miesten ja naisten luokassa 54 sekä Espoon Tapioiden Toni Piispanen miesten luokassa 51 ovat maailmanennätysurheilijoita. Viime vuoden MM-kilpailuissa Dohassa kaikki kolme palkittiin hopeamitalein. Piispanen ja Kotaja kilpailevat Riossa myös sivulajissaan 400 metrillä.

Toni Piispanen sijoittuu 100 metrin vuositilastossa toiseksi ja 400 metrin vuositilastossa kuudenneksi. Molemmilla matkoilla hänen kovimmat kilpailijansa ovat belgialainen Peter Genyn ja algerialainen Mohamed Berrahal. Sivulajissa 400 metrillä mitaliin yltäminen edellyttäisi Piispaselta todennäköisesti Suomen ennätyksen reilua parantamista, mutta satasella mikä vain on mahdollista.

 

Tähti puolustaa kolmien edellisten kisojen kultamitalia

Leo-Pekka Tähti kilpailee keskikesän kyynärpääleikkauksen jälkeen aikaa vastaan. 100 metrillä hän kelasi alkukesästä maailman kärkituloksen 13,85 ja puolustaa Riossa kolmien edellisten paralympiakisojen kultamitaliaan. 400 metrin matkalle Tähti ei tällä kertaa osallistu.

Tähden ohella 100 metrin kultamitalista luokassa 54 kamppailevat ainakin kiinalainen hallitseva maailmanmestari Liu Yang ja hollantilainen Kenny van Weeghel, kenties myös Yhdysvaltain Erik Hightower. Tähden lisäksi tässä luokassa Suomea edustaa myös Espoon Tapioiden Esa-Pekka Mattila, joka sijoittuu 100 metrin vuositilastossa 35:nneksi.

Tähden kanssa samassa luokassa kilpaileva Amanda Kotaja on 100 metrillä naisten vuositilaston kolmas Yhdysvaltain Tatyana McFaddenin ja Cheri Madsenin jälkeen. McFadden on tänä kesänä rikkonut Kotajan ME:n. Neljäs vankka mitalintavoittelija on kiinalainen hallitseva maailmanmestari Liu Wenjun. 400 metriä Kotaja ei ole tänä vuonna kelannut lainkaan, mutta SE-kunnossaan voi yltää 400 metrilläkin finaaliin.

Suomen joukkueen jokeri saattaa olla luokan 34 Euroopan ennätysmies Henry Manni, jonka luokassa kilpailumatkat Riossa ovat 100 ja 800 metriä. Maailman vuositilastossa Manni sijoittuu 100 metrillä viidenneksi ja 800 metrillä kolmanneksi. Vahvin voittajaehdokas on tunisialainen maailmanennätysmies Walid Ktila, mutta etenkin 800 metrillä voittajaehdokkaita on muitakin.

Mannia nopeammin ovat tänä vuonna 800 metriä kelanneet Yhdysvaltain Austin Pruitt ja Britannian Isaac Towers. Mitaliehdokkaisiin on luettava myös Arabiemiraattien Mohamed Hammadi sekä kolme vasta 19-20-vuotiasta nuorukaista Britannian Ben Rowlings, Australian Rheed McCracken ja Kanadan Austin Smeenk.

Paralympiakisat järjestetään tänä vuonna 15. kerran. Osallistuvia maita, kaikki urheilumuodot mukaan lukien, on yhteensä 174. Venäjän joukkueen osallistuminen on Maailman antidopingneuvoston suosituksesta Kansainvälisen paralympiakomitean päätöksellä evätty.

(Mikko Nieminen. SYUA.)

RIO de JANEIRO (BRA) 7.-18.9.2016 XV Paralympiakisat