Kolme moniottelijaa rikkoi junioreiden MM-rajan

Kolme moniottelijaa rikkoi junioreiden MM-rajan

(Kotimaankatsaus 27.-29.5.) Helsingin Kisa-Veikkojen Tuomas Valle, Tampereen Pyrinnön Maria Huntington ja Esbo IF:n Jessica Rautelin rikkoivat jokainen 19-vuotiaiden MM-kilpailuiden tulosrajan Kangasalla moniotteluiden avoimissa Lounais-Suomen mestaruuskilpailuissa.

Tuomas Valle epäonnistui kymmenottelun kahdeksannessa lajissa seiväshypyssä, mutta teki kahdessa viimeisessä lajissa keihäänheitossa ja 1500 metrin juoksussa uudet ennätyksensä ja kokosi 7223 pistettä. Valle kohoaa 19-vuotiaiden maailmantilastossa kahdeksanneksi ja venäläiset poislukien kuudenneksi.

Tampereen Pyrinnön Maria Huntington kokosi seitsenottelussa 5492 pistettä. Tätä paremman yhteistuloksen on suomalaisjunioreista viimeksi otellut Sanna Saarman vuonna 2000, jolloin hänet Santiagossa 19-vuotiaiden MM-kilpailuissa palkittiin pronssimitalilla.

Matti Liimataisen valmentama Huntington paransi ennätystään viidessä lajissa ja yhteispiste-ennätystään 278 pistettä. Esbo IF:n Jessica Rautelin ylitti myös MM-rajan pistein 5310. Lisäksi Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Saara Hakanen otteli 17-vuotiaiden matalammin aidoin ja kevyemmällä kuulalla 5211 pistettä.

 

Roope Saarinen huippuvauhdissa 150 metrillä

Esbo IF:n Roope Saarinen juoksi Eläintarhan urheilukentällä 150 metriä mainiosti 15,99, vaikka navakka 2,7 sekuntimetrin vastatuuli tekikin kaikkensa hidastaakseen matkantekoa. Otollisemmissa olosuhteissa Saarinen olisi saattanut hyvinkin rikkoa Stefan Koivikon nimissä olevan epävirallisen Suomen ennätyksen.

Atte Pettisen valmentaman Saarisen voittoaika sijoittuu Suomen kautta aikojen tilaston viidenneksi ja on Suomen paras tulos 22-vuotiaiden ikäluokassa. Hyvän ajan 16,27 juoksi myös toiseksi sijoittunut Nurmijärven Yleisurheilun vasta 18-vuotias Oskari Lehtonen.

Kolmanneksi ajalla 16,50 sijoittunut Lahden Ahkeran Samuli Lehtinen loukkasi reisilihaksensa hieman ennen maalia ja A-erän juoksijoista myös Mikkelin Kilpa-Veikkojen Viljami Kaasalainen hölläsi vauhtinsa hyvissä ajoin tuntiessaan kipua jalassaan.

400 metrin aitajuoksun maaotteluedustaja Helsingin IFK:n Don-Zheni Ekoebve paransi 300 metrin ennätystään roimasti 1,33 sekuntia aikaan 34,67. Se on tämän vuoden toiseksi paras suomalaistulos. Turun Urheiluliiton Ville Wendelin juoksi talvella Etelä-Afrikan leirillään hieman nopeammin 34,47.

Naisten 150 metriä voitti Hangö IK:n Jonna Berghem Suomen kautta aikain yhdeksänneksi nopeimmalla ajalla 18,16. Helsingin IFK:n Viivi Lehikoinen juoksi toiseksi 17-vuotiaiden ikäkausiennätyksellä 18,42. Keski-Uudenmaan Yleisurheilun 18-vuotias Sanni Mahonen hävisi Lehikoiselle vain 0,02 sekuntia.

Yhteensä Eläintarhan kentällä juoksi lähes 200 pikajuoksijaa karnevaalityyppisessä kilpailussa, jossa lajien määrä pyrittiin minimoimaan ja urheilijoiden määrä lajia kohden maksimoimaan. Uudenmuotoisen kilpailun organisoijana toimi hallikaudella 200 metrin karnevaalejakin järjestävä Timo Valle Helsingin Kisa-Veikoista.

 

Suvi Koskinen moukaroi MM-rajan puhki

Kauhajoen Karhun moukarinheittäjä Suvi Koskinen rikkoi 19-vuotiaiden MM-kilpailuiden tulosrajan heittäessään avoimissa Töysän mestaruuskilpailuissa komeasti 60,27. Koskista valmentaa Kalle Lehmusvuori, joka itse selviytyi finaaliin 19-vuotiaiden MM-kilpailuissa Lissabonissa vuonna 1994.

Korkeatasoisessa kilpailussa Koskinen ei silti yltänyt naisten sarjan voittoon, sillä Kaustisten Pohjan-Veikkojen 183-senttinen Jenni Penttilä moukaroi 62,42. Miesten moukarinheiton voitti Jenni Penttilän seuratoveri Jesse Lehto kelpo tuloksella 72,25.

 

Eveliina Rouvali työnsi kärkituloksen ja rikkoi MM-rajan

Naiset tekivät hyviä tuloksia Joensuussa. Iisalmen Visan Milla Heiskanen juoksi 100 metriä 11,95 ja Kuopion Reippaan Kirsi Pekkanen 400 metriä 56,13, joka hetken aikaa oli kauden kotimainen kärkiaika, kunnes Katri Mustola myöhemmin samana iltana Oordegemissa juoksi 54,92.

Kuopion Reippaan kuulantyöntäjä Eveliina Rouvali työnsi Joensuussa uuden ennätyksensä 15,16 ja rikkoi samalla 19-vuotiaiden MM-rajan. Samanikäisenä on viimeksi pidemmälle työntänyt Anna Rauhala jo vuonna 1994. Rouvalin valmentajana toimii Kalevan kisoissa itsekin neljänneksi sijoittunut Juhani Nykänen.

Neljän suurseuran välisessä seuraottelussa Jyväskylässä tehtiin varsinkin viestinjuoksuissa tukku kauden kärkiaikoja eri ikäluokissa. Espoon Tapiot voitti seuraottelun selvällä erolla järjestävään seuraan Jyväskylän Kenttäurheilijoihin sekä Helsingin IFK:hon ja Seinäjoen Seudun Urheilijoihin.

 

Joel Turkka aitoi 14-vuotiaiden Suomen ennätyksen

Tampereen Pyrinnön Joel Turkka murskasi 14-vuotiaiden poikien 100 metrin aitajuoksun Suomen ennätyksen Kangasalla moniotteluiden Lounais-Suomen mestaruuskilpailuissa. Turkan aika 13,50 on 0,28 sekuntia nopeampi, kuin Juuso Peltolan viimekesäinen aiempi ennätys.

Korkeushypyn tuore Suomen ennätyspoika Arttu Mattila ylitti oman seuransa Äänekosken Urheilijoiden nuorisokilpailuissa korkeuden 204 ja teki kolme yritystä uudestakin 15-vuotiaiden poikien Suomen ennätyksestä 208.

Mielenkiintoisen ensikokeilun suoritti Helsingin Kisa-Veikkojen 28-vuotias Ifeoma Chukwuma, joka Hervannan urheilukentällä elämänsä ensimmäisessä 400 metrin aitajuoksussa saavutti erittäin lupaavan tuloksen 60,54. Chukwuma siirtyi viime vuonna Suomen ennätysnaisen Tuija Helanderin valmennukseen.

(Mikko Nieminen.)

 

KOTIMAANKATSAUS 27.-29.5.

PARASTA A-RYHMÄÄ:

KALAJOKI 27.5.2016 Keski-Pohjanmaan juoksucup

Miehet,

1500 m: 1) Samuli Hussa 19 LimingNM 4.05,63, 2) Eemeli Katajalaakso 12 KannUra 4.50,73, 3) Aarre Paukkeri 12 LimingNM 4.54,62.

Naiset,

5000 m: 1) Johanna Kykyri 36 KälvTa 18.26,74.

ALAVUS 28.5.2016 Avoimet Töysän mestaruuskilpailut

Miehet,

Moukari: 1) Jesse Lehto KaustPV 72,25, 2) Joachim Koivu EsboIF 68,18, 3) Ilari Huttula AlajAn 57,26.

Keihäs: 1) Jaakko Hauta-aho 19 TöysVe 65,12.

Naiset,

Moukari: 1) Jenni Penttilä KaustPV 62,42, 2) Suvi Koskinen 19 KauhajKa 60,27 (19-v. MM-raja), 3) Essi Levelä-Pohjala 18 TöysVe 52,21.

HEINOLA 28.5.2016 Moniotteluiden Lahden piirin junnumestaruuskilpailut

Pojat,

5-ottelu: 1) Eemil Porvari 13 HartVo 3162 (60 m aj 76,2 cm aidoin 9,75, pituus 575w, 400 g keihäs 58,09, 750 g kiekko 31,73, 800 m 2.17,80).

HÄMEENKYRÖ 28.5.2016 XLIV Kyröskosken kuulakisa

Miehet,

Kuula: 1) Arttu Kangas KankaanpSL 19,56 (kkk), 2) Samuli Kyrönviita 19 IkaalU 17,22, 3) Arttu Korkeasalo 17 LielKi 16,56 (17-v. ka-1, ent. 16,41 Ville Tiisanoja 1992). – Kangas (x, 19,47, 19,45, 19,52, 19,56, x). Kyrönviita (16,68, 17,06, 17.22). Korkeasalo (16,56).

Kuula (6 kg): 1) Samuli Kyrönviita 19 IkaalU 19,10 (19-v. ka-6 & 19-v. MM-raja). – Kyrönviita (x, x, 19,10, 18,99, 18,53, x).

Kuula (5 kg): 1) Arttu Korkeasalo 17 LielKi 20,46 (17-v. ka-2). – Korkeasalo (x, 20,32, x, x, 20,46, x).

Raportti:

JANAKKALA 28.5.2016 Viestinjuoksun Uudenmaan junnumestaruuskilpailut

Tytöt,

4×100 m: 1) KUYU N15 52,26 (Karoliina Isomäki, Kerttu Latvala, Petra Räty, Nelli Järvinen).

4×800 m: 1) PorvU N15 10.24,36 (Clemence Uwamahoro, Rhonda Jalkanen, Janette Vänttinen, Kamilla Lehtineva).

JOENSUU 28.5.2016 PKO-kisat

Miehet,

1500 m: 1) Jiri Karjalainen 19 JoKa 3.57,46.

Korkeus: 1) Eeki Kokkonen 16 LieksU 185.

Pituus: 1) Joona Kokkola ValtimVa 727.

3-loikka: 1) Ilpo Kantanen SuonenjVa 14,59.

Kiekko: 1) Teemu Poikolainen JoKa 51,54, 2) Teemu Olli 38 JoKa 49,39.

Keihäs: 1) Anssi Liimatta JoKa 66,44.

Naiset,

100 m (3,6 m/s): 1) Milla Heiskanen IisVi 11,95, 2) Annika Haverinen 17 KajKi 12,15, 3) Kirsi Pekkanen KuopRe 12,21, 4) Sara Francis 16 KiuruvU 12,24 (ae. 12,16), 5) Essi Väänänen 18 KuopRe 12,40.

2. alkuerä (1,9 m/s): 1) Heiskanen 12,07, 2-3) Haverinen & Francis 12,16, 4) Sanna Luukkonen PosPy 12,39 (ei juossut finaalissa), 5) Pekkanen 12,40.

400 m: 1) Kirsi Pekkanen KuopRe 56,13 (kkk, samana iltana juoksi Katri Mustola Oordegemissa 54,92).

Kuula: 1) Eveliina Rouvali 19 KuopRe 15,16 (kkk & 19-v. MM-raja & 19-v. ka-8), 2) Henna Sallinen 18 SavRi 13,67.

Kiekko: 1) Henna Sallinen 18 SavRi 39,66, Katri Hirvonen JoKa ilman tulosta.

JYVÄSKYLÄ 28.5.2016 Seuraottelu JKU – EspTa – HIFK – SeinäjSU

Pisteet: EspTa 315 – JKU 266 – HIFK 165 – SeinäjsU 115

Miehet,

800 m: 1) Miika Lehtinen 17 JKU 1.58,81, 2) Tomi Lehto 17 EspTa 2.00,38, 3) Ossian Newby 15 HIFK 2.03,28.

100 m aj (83,8 cm, -0,8 m/s): 1) Juuso Peltola 15 JKU 13,56.

Seiväs: 1) Aleksi Saarelainen EspTa 510, 2) Jussi Kaavi HKV 480.

Kiekko (750 g): … 2) Joona Nieminen 11 EspTa 33,91.

4×100 m: 1) JKU M19 43,81 (Miska Sundberg, Ilari Manninen, Julius Toivola, Antti Ruuti). – M15 4×100 m: 1) HIFK 46,06 (Matvei Telov, Eero Ilomäki, Karun Verma, Akseli Salin).

4×300 m: 1) JKU 2.30,40 (Kaapo Kangas, Miika Lehtinen, Pietari Valoranta, Daniel Savolainen), 2) EspTa 2.34,24 (Juuso Helpiö, Márk Szücs Bártfai, Max Mandelin, Tomi Lehto), 3) HIFK 2.35,99 (Tatu Heikkinen, Anton Tallbacka, Lauri Savolainen, Niamattulah Doranai).

4×100 m aj (91,4 cm): 1) JKU M19 53,86 (19-v. ka-7), (Miska Sundberg, Julius Toivola, Ilari Manninen, Kaapo Kangas).

4×100 m aj (83,8 cm): 1) JKU M17 55,40 (Kaapo Kangas, Juuso Peltola, Pietari Valoranta, Daniel Savolainen), 2) EspTa M17 56,76 (Elja Neuvonen, Max Koskinen, Hiski Jatkola, Márk Szücs Bártfai), 3) HIFK M17 58,68 (Anton Tallbacka, Tatu Heikkinen, Oliver Sainio, Lauri Savolainen).

Naiset,

800 m: 1) Lotta Mäkinen 15 JKU 2.16,13, 2) Ella Koskiniemi 15 EspTa 2.17,77 (ent. ennätys 2.22,26), 3) Heini Ikonen 17 JKU 2.18,20.

80 m aj (-0,4 m/s): 1) Kia Laisi 15 EspTa 11,96.

Kiekko (600 g): 1) Lotta Putkiranta 13 EspTa 45,90.

Keihäs (500 g): 1) Heidi Lähdemäki 17 SeinäjSU 45,00 (ent. ennätys 41,85 -15) … 4) Viivi Lehikoinen 17 HIFK 31,90 (300 m aj SM-2 -16).

4×100 m: 1) EspTa N15 50,06 (Vappu Valtonen, Vilma Hakala, Jutta Seppänen, Kia Laisi), 2) JKU N15 51,62 (Camilla Jäntti, Laura Koivisto, Alisa Virtanen, Saara Mynttinen), 3) HIFK N15 52,16 (Isha Murray, Cecilia Sinervo, Sofia Rantanen, Aino Bergqvist).

4×200 m: 1) EspTa N13 1.50,39 (Anna Pursiainen, Ellinoora Riikinsaari, Nella Varjas, Lotta Putkiranta), 2) HIFK N13 1.54,26 (Anita Johnson, Jonna Äikää, Inka Pöyry, Iiris Koski).

4×300 m: 1) HIFK N17 2.49,37 (Pinja Konttinen, Cecilia Sinervo, Aino Bergqvist, Viivi Lehikoinen), 2) JKU N17 2.49,64 (Siiri Rainio, Lotta Mäkinen, Roosa Mähönen, Heini Ikonen), 3) EspTa N17 2.50,15 (Reetta Kämäräinen, Liisa Sätilä, Camilla Kohl, Eeva Immonen), 4) SeinäjSU N17 2.55,00 (Anneka Kruuti, Tuuli Kujala, Heidi Lähdemäki, Emmi Hirvelä).

4×800 m: 1) JKU N15 10.00,82 (Emmi Pennanen, Niia Salminen, Camilla Jäntti, Alisa Virtanen), 2) EspTa N15 10.08,17 (Kia Laisi, Melina Lahdenperä, Ella Parviainen, Ella Koskiniemi).

4×100 m aj (76,2 cm): 1) EspTa N17 62,18 (Neea Nurmi, Jannika Niemelä, Reetta Kämäräinen, Camilla Kohl), 2) JKU N17 64,13 (Siiri Rainio, Aada Mäkelä, Roosa Mähönen, Wilhelmiina Harju), 3) HIFK N17 64,92 (Cassandra Karjalainen, Annika Ahokas, Sharon Laine, Viivi Lehikoinen).

KEITELE 28.5.2016 Kunnon heittokisat

Miehet,

Kuula: 1) Ville Savolainen KeitNu 14,90.

Kuula (6 kg): 1) Panu Tirkkonen 19 KeitKu 17,00, 2) Lauri Lindqvist 18 SiilinjPo 15,49.

Kiekko (1,75 kg): 1) Panu Tirkkonen 19 KeitKu 47,30.

Keihäs: 1) Jami Kinnunen ÄänekU 70,27, 2) Eetu Vanhamäki SeinäjSU 68,23.

Naiset,

Kuula (3 kg): 1) Kaisu Eskelinen 16 MaaningMa 13,59.

Kiekko: 1) Tiia Tirkkonen KeitKu 42,44.

Moukari (3 kg): 1) Kiira Väänänen 17 VarpaisjVi 61,99.

PARKANO 28.5.2016 Parkano-kisat

Miehet,

Kuula: 1) Samuli Kyrönviita 19 IkaalU 17,10 (19-v. MM-raja).

VAASA 28.5.2016 Pikajuoksuolympialaiset, Eteläpohojolaanen Timanttiliiga

Miehet,

100 m (-1,2 m/s): 1) Niko Vainionpää 19 TeuvRi 11,19.

200 m: 1) Christoffer Envall PedersFa 22,22, 2) Niko Vainionpää 19 TeuvRi 22,24, 3) Mathias Launonen 18 NärpKr 22,77.

1000 m: 1) Heikki Kumara 13 LaihLu 2.59,53.

3-loikka: 1) Antti Tuomela 17 LaihLu 13,92 (-1,1 m/s), 2) Jimi Nukala 16 VaasVa 13,55 (0,2).

Naiset,

100 m (-0,7 m/s): 1) Henriikka Parpala 17 KokkVe 11,98.

N15 100 m (-1,4 m/s): 1) Viivi Lehtinen 15 VaasVa 12,59, 2) Minttu-Maaria Alanen 15 VaasVa 12,68.

300 m: 1) Eucabeth Kivikangas 14 AlajAn 43,04.

1000 m: 1) Saana Lappalainen 11 SeinäjSU 3.14,17.

1500 m: 1) Aino Kivenmäki KuortKu 4.44,00.

Pituus: 1) Henriikka Parpala 17 KokkVe 567 (-1,3 m/s), 2) Minttu-Maaria Alanen 15 VaasVa 554 (-0,3).

Keihäs (500 g): 1) Minna Hollanti 15 GamlakarlIF 43,61.

Keihäs (400 g): 1) Minna Hollanti 15 GamlakarlIF 47,92, 2) Viivi Raatikainen 13 ViitasVi 44,40.

VANTAA, Myyrmäki 28.5.2016 Kultainen keihäs

Miehet,

Keihäs: 1) Ari Mannio LehtimJy 81,07 (kkk & EM-raja), 2) Sami Peltomäki AlajAn 79,02 (EM-raja), 3) Teemu Wirkkala 32 ToholU 76,01, 4) Sampo Lehtola LapinlVe 74,42, 5) Miro Määttänen EspTa 69,90, 6) Tuomo Kaurila VeikkVe 64,49. – Mannio (75,44, x, 81,07, 79,17. -, x). Peltomäki (70,85, 74,09, 77,05, 72,91, x, 79,02). Wirkkala (x, x, 76,01, x, -, -).

Keihäs (700 g): 1) Teemu Narvi 16 KankaanpSL 67,02, 2) Atte Sailola 16 SalVil 63,01.

Keihäs (600 g): 1) Topias Laine 15 HKV 64,14.

Keihäs (400 g): 1) Onni Ruokangas 13 JanJa 52,19.

Naiset,

Keihäs: 1) Sanni Utriainen TP 59,41 (kkk & EM-raja), 2) Jenni Kangas SeinäjsU 57,39, 3) Heidi Nokelainen SimpU 56,40, 4) Jelena Jaakkola SoinSi 54,19, 5) Piia Pyykkinen ÄänekU 50,02, 6) Jenni Vuori SomEsa 49,10, 7) Amanda Räty KUYU 46,52, 8) Noora Ruuska 19 KannonkKi 45,78, 9) Saara Lipsanen LUM 43,75. – Utriainen (56,63, 59,41, 56,54, x, 53,81, 54,18). Kangas (x, 54,49, 57,39, 55,72, 54,33, x). Nokelainen (56,40, 56,18, 56,00, x, 52,96, 54,45). Jaakkola (51,34, 53,00, 54,19, 53,50, 53,65, 52,26).

Keihäs (500 g): 1) Elina Kinnunen 17 UKK 51,77, 2) Venla Olli 17 EurajVe 47,90, 3) Milla Koski-Vähälä 17 LimingNM 47,19, 4) Sofia Pölkky 16 SeinäjSU 47,09, 5) Mette Gerkman 17 EspTa 45,09. – Kinnunen (51,77, x, 44,20, 47,41, x, 49,16).

Keihäs, luokka 34 (500 g): 1) Marjaana Heikkinen 49 SiilinjPo 17,82 (SE, ent. 17,61 Heikkinen 2015). Heikkinen (16,95, x, 17,06, 17,33, 17,82, x).

Keihäs (400 g): 1) Tara Saikkonen 13 ParikkU 47,83.

Raportti I (Mannio)

Raportti II (Utriainen)

Raportti III (Heikkinen)

VEHMAA 28.5.2016 Vehmaan heittokisat

Miehet,

Kuula: 1) Mikko Toiviainen LoimJa 15,58.

Naiset,

Kuula: 1) Tara Tuominen UKK 13,98.

Kuula (2 kg): 1) Pinja Kärhä 9 LoimJa 8,54.

ÄÄNEKOSKI 28.5.2016 Toukokuun nuorisokisat

Miehet,

Korkeus: 1) Arttu Mattila 15 ÄänekU 204. – (190-o, 195-o, 200-xxo, 204-xo, 208-xxx).

Naiset,

100  m (-0,7 m/s): 1) Aino Pulkkinen 18 ÄänekU 12,12.

Pituus: 1) Aino Pulkkinen 18 ÄänekU 567 (-0,7 m/s).

Moukari (3 kg): 1) Minttu Kovanen 14 SavRi 49,92.

FORSSA 29.5.2016 Forssan kiekkokisat

Miehet,

Kiekko: 1) Ville Kivioja NokU 53,47, 2) Juha Lahdenranta 40 PoYU 51,96, 3) Kalle Kivioja NokU 45,68, 4) Olli Kivioja NokU 45,17 … Sami Aartolahti LA ilman tulosta.

Kiekko (1,75 kg): 1) Veikko Laitinen 19 KeurKi 52,80.

Naiset,

Kiekko: 1) Pinja Karhunen 18 HämTa 42,27.

HELSINKI, Eläintarha 29.5.2016 400 metrin juoksupäivä

Miehet,

150 m (-2,6 m/s): 1) Roope Saarinen EsboIF 15,99 (ka-5 & 22-v. ka-1, ent. 16,01 Saarinen 2015), 2) Oskari Lehtonen 19 NurmijYU 16,27 (19-v. ka-3), 3) Samuli Lehtinen LA 16,50, 4) Tuukka Huuskola EsboIF 16,59, 5) Viljami Kaasalainen MiKV 20,03. – B-erä (-3,3): 1) Arttu Paananen 19 HKV 16,81, 2) Heikki Chen 18 HIFK 16,93, 3) Niklas Bryggare 19 HKV 16,97. – C-erä (-2,2): 1) Mikke Jaakkola 19 LUU 16,90, 2) Pekka Sinkkonen 18 HIFK 17,14. – D-erä (-2,5): 1) Tommi Mäkinen 16 HKV 17,23. – F-erä (-2,7): 1) Lassi Kaukonen 15 HKV 17,63.

300 m: 1) Don-Zheni Ekoebve HIFK 34,67, 2) Mikko Kangas SeinäjSU 35,67, 3) Tommi Mäkinen 16 HKV 35,73, 4) Jarkko Pesola 37 HKV 36,06. – B-erä: 1) Lassi Hirvonen 15 ValkealKa 36,39. – Ikätasoitus: Pesola 34,38.

400 m: 1) Jaakko Lehtilä EsboIF 50,15, 2) Martin Kidron 18 EspTa 50,50, 3) Niko Viljola 16 HKV 50,87. – C-erä: 1) Chibunna Ezeabasirim 15 HKV 53,21 (ent. ennätys 56,65 -15).

Naiset,

150 m (-2,1 m/s): 1) Jonna Berghem HangIK 18,16 (ka-9), 2) Viivi Lehikoinen 17 HIFK 18,42 (17-v. ka-1, ent. 18,43 Kira Kruuti 2015), 3) Sanni Mahonen 18 KUYU 18,44, 4) Jasmin Showlah HIFK 18,67, 5) Kira Kruuti 18 HKV 18,92, 6) Anne-Mari Lehtiö KU-58 19,09, 6) Eveliina Määttänen KUYU 19,15. – B-erä (-3,5): 1) Aleksandra Niiranen 17 LUM 19,17. – C-erä (-1,3): 1) Kia Kemppainen 16 LA 19,11, 2) Amira Chokairy HKV 19,12.

300 m: 1) Eveliina Määttänen KUYU 40,02, 2) Kira Kruuti 18 HKV 40,05, 3) Aleksandra Niiranen 17 LUM 40,60, 4) Laia Gil HeTa (ESP) 41,24, 5) Petra Perttula KU-58 42,16. – B-erä: 1) Kia Kemppainen 16 LA 41,72, 2) Jatta Salmela VasaIS 42,98 (seiväshypyn SM-3 2010 & 2011 & 2012).

400 m: … 11) Hilla Saarinen 11 EspTa 68,18, 17) Venla Virrantuomi 10 HKV 71,00. – (Saarinen oli C-erän 2:nen ja Virrantuomi D-erän 3:s.)

KAAVI 29.5.2016 Kaiun 80-vuotiskilpailut

Miehet,

Kuula: 1) Panu Tirkkonen 19 KeitKu 16,15.

Kuula (6 kg): 1) Panu Tirkkonen 19 KeitKu 17,50.

Naiset,

Seiväs: 1) Elina Peltola 17 LUM 335.

KANGASALA 28.-29.5.2016 Moniotteluiden avoimet Lounais-Suomen mestaruuskilpailut

Miehet,

10-ottelu: 1) Juuso Hassi OrivPo 7466 (kkk), (11,12/-0,6, 697/0,2, 14,05, 185, 49,89, 15,59/-2,1, 42,11, 460, 57,10, 4.47,82), 2) Tuure Hollo LUU 6290 (11,92/-0,6, 631/0,8, 12,93 188, 55,53, 16,17/-2,1, 40,59, 410, 41,14, 5.04,14), 3) Eetu Kangas SeinäjSU 6020 (11,79/-0,6, 632/2,3, 14,10, 176, 53,36, 16,59/-2,1, 38,57, ilman tulosta, 65,45, 5.01,19), 4) Joonas Mäkinen LaitJy 5751 (12,06/-0,6, 615/0,5, 9,77, 185, 54,40, 17,13/-2,1, 28,78, 390, 39,46, 4,44,31) … Otto Ylöstalo SibVa keskeytti (11,70/-0,6, 642/-1,3), Antti Miihkinen EsboIF keskeytti (12,57/-0,6,

10-ottelu (6 kg kuula, 100 cm aidat, 1,75 kg kiekko): 1) Tuomas Valle 19 HKV 7223 (19-v. MM-raja), (11,54/0,4, 680/2,3, 14,94, 190, 51,46, 14,58/-0,5, 45,46, 350, 57,66, 4.53,03), 2) Leo Uusimäki 18 KU-58 6445 (11,45/0,4, 664/3,0, 10,24, 169, 51,99, 15,85/-0,5, 27,55, 470, 45,80, 4,39,99), 3) Elias Ylöstalo 18 SibVa 6136 (11,57/0,4, 636/0,8, 10,84, 166, 54,05, 15,42/-0,5, 36,07, 370, 46,17, 4,53,98) … Matias Mustonen 19 LempKi keskeytti (korkeus 190).

10-ottelu (5 kg kuula, 91,4 cm aidat, 1,5 kiekko, 700 g keihäs): 1) Juuso Toivonen 16 ÄhtärU 6386 (12,02/-0,1, 634/0,9, 12,41, 181, 53,06, 16,17/0,7, 34,47, 420, 47,27, 4.45,79), 2) Jere Liskojärvi 17 HeTa 6288 (12,18/-0,1, 6,50/2,5, 12,67, 163, 55,70, 15,39/0,7, 37,38, 390, 55,06, 4.53,04).

5-ottelu: 1) Joel Turkka 14 TP 2985 (100 m aj 83,8 cm aidoin 13,50/-0,1 SE, pituus 558/-0,8, 600 g keihäs 30,33, seiväs 280, 800 m 3.01,10), (ent. 100 m aj SE 13,78 Juuso Peltola 2015).

Naiset,

7-ottelu: 1) Maria Huntington 19 TP 5492 (19-v. MM-raja & 19-v. ka-10), (14,11/1,4, 171, 11,22, 25,70/-0,2, 590/1,3, 40,95, 2.27,62), 2) Jessica Rautelin 19 EsboIF 5310 (19-v. MM-raja), (14,65/1,4, 159, 11,59, 25,86/-0,2, 5,81/0,5, 37,87, 2.19,00), 3) Ida Otstavel PargIF 5048 (14,80/0,1, 159, 12,46, 26,06/-0,4, 555/1,1, 34,76, 2.30,23), 4) Elina Kakko 19 PerttPe 4819 (15,16/1,4, 171, 11,36, 27,64/-0,2, 567/2,3, 33,26, 2.40,71), 5) Pinja Pikkupeura 19 HIFK 4690 (15,13/1,4, 153, 10,35, 26,47/-0,2, 555/1,7, 29,47, 2.27,96), 6) Saga Kivekäs 19 EspTa 4572 (14,71/1,4, 156, 9,51, 26,98/-0,2, 524/-0,2, 34,83, 2.37,71) 7) Jenni Rossi LUM 4394 (15,52/-0,3, 150, 10,59, 27,06/-0,4, 524/1,2, 32,50, 2.39,86), 8) Martta Rautala VU 4209 (16,32/-0,3, 156, 10,61, 26,48/-0,4, 310/1,5, 38,46, 2.25,02), 9) Aino Honkamäki HämTa 4112 (17,38/-0,3, 153, 9,33, 26,76/-0,4, 524/0,3, 32,24, 2.42,93) … Hanna Vuolteenaho YlivKu keskeytti (18,34/-0,3, 156, 11,17, 28,61/-0,4, 473/2,6. 35,92), Paula Pelkonen MiKV keskeytti (15,62/0,1, 156, 9,29, 27,37/-0,4), Lotta Harala TP keskeytti (14,34/0,1), Iida Kalliomäki 18 EsboIF keskeytti (14,85/1,4).

7-ottelu (76,2 cm aidat, 3 kg kuula): 1) Saara Hakanen 17 KUYU 5211 (14,61/-0,4, 173, 11,82, 26,64/0,1, 555/1,5, 34,68, 2.25,25), 2) Iina-Kaisa Mäkelä 17 KUYU 4977 (15,07/-0,4, 158, 13,93, 26,66/0,1, 524/0,5, 35,42, 2.29,58), 3) Ada Koistinen 17 JKU 4923 (14,67/-0,7, 161, 10,66, 25,46/0,1, 582/1,1, 19,58, 2.22,07), 4) Olivia Mäkinen 16 TP 4516 (15,33/-0,4, 155, 10,12, 27,16/0,1, 547/0,3, 32,34, 2.38,39), 5) Minttu Mattinen 16 LUM 4360 (15,58/-0,7, 152, 12,03, 27,58/0,1, 509/1,0, 31,76, 2.44,00), 7) Oona Hietala 16 TP 4155 (15,58/-0,7, 161, 9,99, 28,07/0,1, 510/0,7, 24,14, 2.43,44), 8) Tara Vaittinen 17 LA 4066 (16,17/-0,4, 146, 12,50, 27,81/0,1,, 457/1,4, 31,32, 2.45,93).

5-ottelu: 1) Laura Lepistö 15 PoYU 2349 (80 m aj 76,2 cm aidoin 13,15/0,3, pituus 524/0,2, korkeus 145, 400 g keihäs 34,57, 800 m 2.30,35), 2) Aliisa Kyrönviita 15 IkaalU 2270 (13,34/-1,4, 490/-0,5, 145, 43,96, 2.42,49), 3) Pinja Heinonen 15 TP 2125 (12,92/0,3, 471/-0,6, 151, 22,11, 2.31,31), 4) Pinja Lehtinen 15 ViialVa 2092 (12,70/-1,4, 493/0,1, 148, 27,88, 2.53,01), 5) Venla Väliharju 14 TP 2067 (12,32/0,3, 486/0,7, 145, 28,10, 3.04,01).

NAKKILA 29.5.2016 Kirkon vaiheill’ -kisat

Naiset,

100 m (-0,2 m/s): 1) Erika Nevanperä KalajJu 12,43.

2000 m: 1) Karoliina Iso-Ropo 15 VammSV 6.50,65.

100 m aj (1,2 m/s): 1) Erika Nevanperä KalajJu 14,64 (come-back, ed. aitajuoksukilp. 12.8.2011).

Seiväs: 1) Kiia Jullenmaa 15 PoYU 350.

RIIHIMÄKI 29.5.2016 Seuraottelu RiihimKi – HämTa

Naiset,

4×100 m: 1) HämTa N18 51,98 (Iida Lehtonen, Nea Laine, Jenni Rämö, Jonna Härkönen).

SAARIJÄRVI 29.5.2016 Paavon kisa

Miehet,

800 m: 1) Joonas Rinne SaarijPu 1.55,07.

10000 m: 1) Konsta Vilkman JKU 33.30,70.

5000 m kävely: 1) Kauko Pekkarinen 57 KankaanpU 26.36,28, 2) Heikki Lahtinen 69 IkurVi 28.57,25. – Ikätasoitus: Lahtinen 21.01,01, Pekkarinen 21.55,20.

TAMPERE, Hervanta 29.5.2016 Nuorison kirmaisut

Miehet,

400 m aj: 1) Lauri Eneh 19 TU-38 55,51, 2) Aleksi Heimonen 19 TU-38 57,23.

Pituus: 1) Manu Kankaanniemi 10 VammSV 453.

Kuula (2,5 kg): 1) Manu Kankaanniemi 10 VammSV 10,24.

Naiset,

400 m aj: 1) Ifeoma Chukwuma HKV 60,54 (debyytti), 2) Emilija Manninen 35 JKU (EST) 62,91, 3) Siiri Rainio 16 JKU 63,19.

Korkeus: 1) Emmi Ranta-Ojala 16 TU-38 164.

TÄYDENNYKSIÄ:

PAIMIO 26.5.2016 Varsinais-Suomen juoksucupin pitkät ratajuoksut

Pojat,

M14 2000 m: 1) Matias Vesma 14 TuUL 6.13,76.

M10 1500 m: 1) Miro Mattila 10 LiePa 5.41,00, 2) Joni Seppänen 10 KalannVa 5.42,39. – M9 1500 m: 1) Jens-Aarne Kero 9 IF Raseb 5.58,11.