Kangas finaaliin: Minulla on taskussa vielä pari metriä

Kangas finaaliin: Minulla on taskussa vielä pari metriä

Jenni Kangas sivalsi EM-kisojen keihäänheiton karsinnassa kauden kotimaisen kärkituloksen 59,96 ja meni finaaliin karsintakilpailun kahdeksantena, tosin vasta jännitettyään toisen karsintaryhmän tulokset.

– Nyt voi sanoa, että meni suunnitelmien mukaan. On helpottuneet tunnelmat,  Kangas tuumi.

Omassa ryhmässään Kangas oli kuudes. Hän heitti ensimmäisellään 59,96 ja kolmannella 59,09. Heitot kertoivat, että Kankaan Jyväskylän Kalevan kisoihin löytämä hyvä vire on säilynyt. 

Kankaan kauden edellinen 59 metrin ylitys oli keväällä Vantaalla heitetty 59,33. Nyt

– Mulla on vielä taskussa pari metriä, Kangas kuvasi virettään.

Berliinin EM-kisojen karsintaheitot eivät Kankaan mukaan olleet mitenkään parhaita mahdollisia.

– Molemmat 59-metriset olivat sellaisia matalia adrenaliiniheittoja. Viimeisessä tuntui, että tukijalka luisti. Pitää vielä miettiä piikkarin piikkejä finaaliin, Kangas sanoi.

Kaksi vuotta sitten Kangas oli Amsterdamin EM-kisoissa yhdeksäs. Tuosta kokemuksesta oli apua Berliinissä.

– Minulle karsinta on henkisesti helpompi kuin finaali. Koen sen jännittävämpänä. Karsinnassa selvästi auttoi se, että Amsterdamista oli karsinnasta hyvä kokemus

Kankaan karsintaryhmän ja koko karsinnan voitti Saksan Christin Hussong hulppealla ennätyksellään 67,29. Toiseksi heitti Slovenian Martina Ratej tuloksella 61,69. Karsintarajan 60,50 ylitti kaikkiaan viisi heittäjää. Finaaliin vaadittiin 59,29.

– Se Hussongin heitto oli kyllä hullu yllätys. En usko hänen finaalissa, Kangas tuumi. Hussongin aiempi kauden paras oli keväällä kiskaistu 66,36.  

tuloksia