Kalevan kisojen kenraaliharjoituksia ympäri Suomen

Kalevan kisojen kenraaliharjoituksia ympäri Suomen

(Kotimaankatsaus 15.-17.7.) Yleisurheilukesän huipentuma Kalevan kisat alkavat Oulussa torstaina 21.7. Edeltävänä viikonloppuna tehtiin hyviä tuloksia mm. SFI:n mestaruuskilpailuissa, Virtain Tähtikisoissa, Vammalan Timanttikisoissa, Mondo-kisoissa Lappeenrannassa, Hannes Junior Gamesissa Kuopiossa ja kolmipäiväisissä Janakkalan Kisoissa.

Seinäjoen Seudun Urheilijoiden keihäsmies Eetu Vanhamäki saavutti Virtain Tähtikisoissa arvokkaan voiton parannettuaan ennätystään yhteensä 4,49 metriä tuloksin 76,90 ja 77,77. Vanhamäen taakse jäi viiden eri maan heittäjiä, mm. Lontoon olympiakisoissa finaaliin selviytynyt japanilainen Genki Dean.

Yhdeksän vuotta sitten Eetu Vanhamäki edusti Suomea junioreiden EM-kilpailuissa. Vuosina 2013 ja 2014 hän on voittanut Suomen talvimestaruuden. Häntä valmentaa oma isä Arto Vanhamäki.

Oriveden Ponnistuksen 183-senttinen lentopalloilija Kaisa Kymäläinen työnsi Virroilla naisten kuulaa 14,56. Tätä pidemmälle ovat tänä vuonna suomalaisista työntäneet vain Eveliina Rouvali ja Suvi Helin. SUL:n Tähtikisojen sarja jatkuu seuraavaksi Oulun Kalevan kisojen jälkeen Orimattilassa 28. heinäkuuta.

Eveliina Rouvali työnsi viikonloppuna Hannes Junior Gamesissa 14,79 ja Tara Tuominen Vammalan Timanttikisoissa uuden ennätyksensä 14,55. Suvi Helin jäi Vammalassa ilman tulosta ja Johanna Pulkkisen patellajänne leikattiin uudelleen keväällä. Naisten kuulantyönnön kuningattaren asema on nyt avoinna.

 

Minna Nikkanen tähtää 10. Kalevan kisojen voittoon

Minna Nikkanen kilpaili ensi kerran kahdeksan päivää Amsterdamin EM-finaalin jälkeen Janakkalan kisoissa. Nikkasen tulos oli 432. Järjestävän seuran Niko Koskinen voitti miesten seiväshypyn tuloksella 522. Koskisen tulos on Suomen vuositilaston kuudenneksi paras.

Ensi viikonloppuna Oulussa Minna Nikkanen tavoittelee jo kymmenettä Kalevan kisojen voittoaan. Hallimestaruudet mukaan lukien Nikkanen on tähän mennessä voittanut seiväshypyssä jo 20 naisten Suomen mestaruutta.

Nikkasta useampia Suomen mestaruuksia ovat samassa lajissa Kalevan kisoissa voittaneet vain Sirkka Norrlund 80 metrin aitajuoksussa 12 kertaa, Päivi Tikkanen 3000 metrin juoksussa 12 kertaa ja Asta Ovaska kuulantyönnössä 11 kertaa. Norrlund ja Tikkanen voittivat osan mestaruuksistaan 100 metrin aitajuoksussa ja 5000 metrin juoksussa lajin muututtua kesken heidän kilpauransa.

Vantaalla Myyrmäen urheilukentällä kilpailtiin elinsiirtourheilijoiden Euroopan mestaruuksista. Euran Raiun Tuija Helanderin siellä hyppäämä korkeushypyn tulos 138 senttiä on 55-vuotiaiden naisten korkeushypyn uusi Suomen ennätys vammattomienkin urheilijoiden luokassa.

Helanderin nimissä oleva 400 metrin aitajuoksun Suomen ennätys 54,62 vuoden 1987 Rooman MM-kilpailuiden finaalista on puoli sekuntia nopeampi, kuin oli Tanskan Sara Slott Petersenin saman lajin voittoaika äskettäin päättyneissä Amsterdamin EM-kilpailuissa.

 

Joli Koivuko Kalevan kisojen kymmenottelun yllättäjä?

Eduard Hämäläisen ja Kari Korhosen valmentama Esbo IF:n Joli Koivu on neljän viime vuoden aikana otellut kymmenottelun loppuun vain yhden kerran, mutta se toikin arvokkaan tuloksen. Koivu voitti viime kesänä Euroopan cupin kakkosliigan kymmenottelun pistein 7462. Koivu on Kalevan kisojen alla hyvässä kunnossa.

Koivu voitti 26-vuotispäivänään Suomen ruotsinkielisen urheiluliiton mestaruuden 110 metrin aitajuoksussa ajalla 14,55. Edellisenä päivänä hän oli jo voittanut pituushypyn tuloksella 716. Lisäksi Koivu oli kolmas seiväshypyssä tuloksella 445 ja kuudes kuulantyönnössä ja kiekonheitossa tuloksin 13,21 ja 38,97.

Samoissa kilpailuissa Esbo IF:n Eemeli Kiiski löi 5000 metrin kävelyssä seuratoverinsa Elmo Koivusen ajalla 20.56,71. Kotimainen parhaimmisto on tänä vuonna kolmesti ottanut yhteen tällä matkalla. Koivunen voitti Paavo Nurmen kisoissa, mutta Kiiski on voittanut kahdesti, edellisen kerran Espoon Tähtikisoissa.

Naisten 400 metrin mestaruuden voitti Helsingin IFK:n Sanna Erkinheimo ajalla 56,02, millä hän rikkoi Lotta Bryggaren nimissä olleen 35-vuotiaiden Suomen ennätyksen. Helsingin IFK:n Cecilia Sandell palasi komeasti kilparadoille kahden vuoden tauon jälkeen voittaen 100 metrin aitajuoksun alle 14 sekunnin ajalla 13,97.

Tasaväkisen kilpailun naisten kuulantyönnön mestaruudesta voitti Liljendal IK:n Jessica Meriheinä tuloksella 13,48. Viidenneksi tuloksella 12,01 sijoittunut Pietarsaaren Drottin 25-vuotias Emma Sjölind rikkoi Kalevan kisojen tulosrajan uransa toisessa yleisurheilukilpailussa. Ensi kerran hän kilpaili kolme viikkoa aikaisemmin.

Helsingin IFK:n Eero llomäki voitti 15-vuotiaiden poikien 300 metrin aitajuoksun ajalla 39,37. Viime vuonna Liedon Parman Kalle Stylman juoksi 0,02 sekuntia Ilomäen tulosta nopeammin, mutta sitäedellisen kerran tässä ikäluokassa on nopeammin juossut Suomen ennätysmies Janne Mäkelä jo 22 vuotta sitten.

Äänekoskella avoimissa Työväen Urheiluliiton juniorimestaruuskilpailuissa juoksi Äänekosken Urheilijoiden 18-vuotias Aino Pulkkinen 400 metriä 55,98 ja paransi ennätystään 1,59 sekuntia. Pulkkinen sijoittuu ennen Kalevan kisoja naisten vuositilastossa 100 metrillä 10:nneksi, 200 metrillä 4:nneksi ja 400 metrillä 8:nneksi.

(Mikko Nieminen.)

 

KOTIMAANKATSAUS 15.-17.7.

PARASTA A-RYHMÄÄ:

LAITILA 16.7.2016 Laitilan kansalliset nuorisokilpailut

Miehet,

100 m (-2,5 m/s): 1) Matias Teijula 18 NaantLö 11,59 (800 m SM-3 2015).

Keihäs: 1) Matias Pahikkala NaantLö 65,18.

Keihäs (700 g): 1) Atte Sailola 16 SalVil 63,61.

3-ottelu (60 m, pituus, 2,5 kg kuula): 1) Joona Nieminen 11 EspTa 1291 (9,12/-1,6, 478, 10,63), ylim. yrityksillä 1312 (479, 10,93).

Naiset,

60 m aj (76,2 cm, -2,3 m/s): 1) Aada Aho 13 RaisKu 9,79.

300 m aj: 1) Johanna Kylmänen 14 RaisKu 46,70.

Seiväs: 1) Pinja Koivumäki 18 LauttakLu 340.

Kuula (2 kg): 1) Pinja Kärhä 9 LoimJa 8,80.

Kiekko: 1) Krista Uusi-Kinnala 19 LaitJy 47,37.

Keihäs: 1) Jenni Vuori SomEsa 43,15.

4-ottelu (60 m aj 76,2 cm aidoin, pituus, 2,5 kg kuula, 800 m): 1) Lotta Putkiranta 13 EspTa 2002 (9,96/-2,3, 491/1,5, 12,86, 2.43,40).

PORI, Noormarkku 16.7.2016 Seppo Välimäen kilpailut

Miehet,

150 m (1,9 m/s): 1) Juho Vanhala HarjavJy 16,27, 2) Eemeli Välimäki NoormNo 16,83.

Pituus: 1) Patrik Jakonen 14 PoYU 622 (1,9 m/s).

Kiekko (1,5 kg): 1) Timi Riento 17 NoormNo 50,63.

Moukari (5 kg): 1) Oskari Lahtinen 15 NoormNo 68,02.

Naiset,

150 m (2,9 m/s): 1) Annika Mäenpää NoormNo 18,57, 2) Jenni Lope 18 NoormNo 18,77, 3) Anna Kohtamäki NoormNo 18,78.

300 m: 1) Inka Heininen 15 KankaanpSL 42,37.

ROVANIEMI, Saarenkylä 16.7.2016 Pohjan koitokset & Pohjois-Suomen mestaruuskilpailut

Miehet,

200 m (0,8 m/s): 1) Antti Kokkonen 30 OP 22,27.

800 m: 1) Mikko Rahkola 19 PudasjU 1.55,28.

400 m aj: 1) Jere Posti OP 57,44.

Kuula: 1) Matti Sivonen KuivasjAu 16,31.

Moukari: 1) Jyrki Mäkelä 36 PudasjU 56,82, 2) Jussi Syväniemi 31 RovanAA 53,83.

Naiset,

200 m (0,7 m/s): 1) Ida Ravaska VeitsilKV 25,89.

5000 m: 1) Johanna Matintalo TuUL 18,09,04.

Pituus: 1) Katja Kangas PohjanKo 579 (0,5 m/s).

Moukari: 1) Tytti Oikarainen 18 PosPy 50,35.

VIRRAT 16.7.2016 SUL:n Tähtikisat 5/8

Miehet,

100 m (-2,1 m/s): 1) Juuso Hassi OrivPo 11,32 (moniottelija).

200 m (-1,9 m/s): 1) Daniel Savolainen 17 JKU 23,20.

800 m: 1) Anders Lindahl KristLä 1.55,00, 2) Mikko Pellinen OrivPo 1.56,01 … 5) Lasse Paakkonen 30 LimingNM 2.01,18 (maastohiihdon olympiaedustaja).

3000 m: 1) Josephat Menjo 37 Kenia (KEN) 8.01,59, 2) Mike Sang Knia (KEN) 8.15,00, 3) Teppo Syrjälä 41 TeivoSt 8.58,22 … 5) Eemil Helander 15 JKU 9.01,80.

5000 m: 1) Josephat Menjo 37 Kenia (KEN) 13.50,84, Mike Sang Kenia (KEN) keskeytti.

Korkeus: 1) Ryo Sato Japani (JPN) 209, 2) Matias Mustonen 19 LempKi 206 PB, 3) Valtteri Välimäki UKK 206, 4) Samuli Eriksson SalVil 203, 5) Samuli Sievi-Korte ViialVa 192, Valtteri Mattila ÄänekU ilman tulosta (192).

Seiväs: 1) Olli Rannikko 32 NokU 510, 2) Jere Bergius TP 500, 3) Aleksi Saarelainen EspTa 500, 4) Vesa Rantanen 41 VirtainU 460. Jussi Kaavi HKV ilman tulosta (480), Juuso Erkkilä KyrönVo ilman tulosta (470). – Ikätasoitus: Rantanen 502.

Kuula: 1) Reiji Takeda Japani (JPN) 17,33, 2) Daichi Morishita Japani (JPN) 16,65, 3) Jussi Tukeva ÄhtärU 15,74.

Moukari: 1) Risto Kauppinen KangKi 63,88, 2) Juha Rinta-aho TöysVe 59,12.

Keihäs: 1) Eetu Vanhamäki SeinäjSU 77,77, 2) Genki Dean Japani (JPN) 76,02, 3) Sami Peltomäki AlajAn 75,73, 4) Jami Kinnunen ÄänekU 71,85, 5) Mika Aalto 34 RuovRy 70,67, 6) Ville Ruusu RaumU 69,59 (B-kilpailun voittaja), 7) Sam Hardin Yhdysvallat (USA) 68,04, 8) Joonas Oksanen TP 67,24 (B-kilp. 2:nen), 9) Pasi Mäkipelto 37 LehtimJy 66,84 (B-kilp. 3:s), 10) Mohamad Mohd Kaida Qatar (QAT) 66,42, 11) Robert Heinonen JämsänkIl 64,96 (B-kilp. 4:s), 12) Juuso Pusa YlöjU 63,15 (B-kilp. 5:s), 13) Chad Herman Etelä-Afrikka (RSA) 62,63, 14) Juuso Hassi OrivPo 59,63 (B-kilp. 6:s). – Vanhamäki (76,90, 72,33, 77,77, 70,36, x, x). Peltomäki (74,22, 74,73, 75,73, 74,92, 74,50, x).

Naiset,

800 m: … 3) Sirpa Riitamäki 50 VirtainU 2.29,80. – Ikätasoitus: 2.10,46.

3000 m: 1) Aino Kivenmäki KuortKu 10.08,62, 2) Katri Niemistö JKU 10.28,29, 3) Maija Sianoja VammSV 10.34,44 (maajoukkuesuunnistaja, ensimm. ratajuoksukilp.), Noora Wallenius KUYU keskeytti.

Korkeus: 1) Laura Rautanen VilppVe 177, 2-3) Viivi Voutilainen TuUL & Sini Lällä OrivPo 173, 4) Gabriela Kosonen TP 173, 5) Senni Ronkainen KarhU 169.

Kuula: 1) Kaisa Kymäläinen OrivPo 14,56, 2) Taija Keskinen YlistarKV 13,63. – Kymäläinen (14,56, 14,02, x, x, 14,47, x).

Moukari: 1) Mette Snellman KarhKa 56,16, 2) Mira Kitula TöysVe 56,06, 3) Kirsi Koro 40 VirtainU 48,63. – Ikätasoitus: Koro 57,20.

ESPOO, Leppävaara 16.-17.7.2016 Suomen ruotsinkielisen urheiluliiton mestaruuskilpailut

(Yhteensä 473 ennakkoon ilmoittautunutta kilpailijaa.)

1. päivän raportti:

2. päivän raportti ja Tulospalvelu:

JANAKKALA 15.-17.7.2016 Janakkalan kisat

1. päivä 15.7.

Pojat,

3-loikka: 1) Iikka Alingué 17 JanJa 13,60 (-0,3 m/s).

Tytöt,

3-loikka: 1) Gia Reinholm 17 KarhKa 12,03 (-0,5 m/s).

Kiekko: 1) Pinja Karhunen 18 HämTa 42,82.

2. päivä 16.7.

200 m (0,1 m/s): 1) Eemil Porvari 13 HartVo 25,42.

60 m aj (60 cm, 2,1 m/s): 1) Antti Sainio 11 TP 9,98.

100 m aj (83,8 cm, 0,7 m/s): 1) Tomy Nurmesniemi 15 LempKi 14,05, 2) Tomi Laakso 14 TapanilErä 14,36.

Pituus: 1) Eemil Porvari 13 HartVo 611 (2,2 m/s).

Kiekko (600 g): 1) Mico Lampinen 10 HKV 32,77.

Tytöt,

150 m (0,7 m/s): 1) Hilla Saarinen 11 EspTa 21,18. – N9 150 m (0,4 m/s): 1) Silja Filenius 9 KUYU 23,00.

200 m (1,0 m/s): 1) Saga Vanninen 13 TP 26,34, 2) Elina Mettälä 13 HKV 26,61. – N12 200 m (0,7 m/s): 1) Inka Pöyry 12 HIFK 26,68.

60 m aj (76,2 cm, 1,5 m/s): 1) Saga Vanninen 13 TP 9,26, 2) Ilana Onnela 13 NaantLö 9,46. – N12 60 m aj (1,3 m/s): 1) Vilma Väliharju 12 TP 9,73.

80 m aj (76,2 cm, 1,0 m/s): 1) Venla Väliharju 14 TP 12,09.

Korkeus: 1) Rebekka Sukselainen 15 EspTa 165.

Pituus: 1) Saga Vanninen 13 TP 509 (-0,7 m/s), 2) Inka Pöyry 12 HIFK 494.

3-loikka: 1) Hanna Peltola 15 TP 11,94 (2,9m/s).

Kiekko (600 g): 1) Martta Laine 10 ValkeakHa 25,42.

Keihäs (400 g): 1) Martta Laine 10 ValkeakHa 26,99.

3. päivä 17.7.

Miehet,

1000 m: 1) Konsta Manninen 10 VehmaistU 3.15,42.

Seiväs: 1) Niko Koskinen JanJa 522. – Koskinen (520-o, 512-xxo, 522-o, 532-xxx).

Pituus: 1) Marcus Kytölä 15 HyvinkSU 666 (0,3 m/s).

Keihäs (400 g): 1) Eemil Porvari 13 HartVo 57,25.

Naiset,

1000 m: 1) Saana Talsta 11 HKV 3.18,42.

2000 m: … 3) Carla Jalkanen 12 PorvU 7.18,94.

Seiväs: 1) Minna Nikkanen SomEsa 432, 2) Kiia Jullenmaa 15 PoYU 362, 3) Siiri Saalo 16 HyvinkSU 352, 4) Laura Sirkiä 18 SalVil 342, 5) Amanda Laurila 16 SomernVe 312 … 8) Vanessa Lindberg 12 RiihimKi 272, 11,) Linnea Sariola 9 SomEsa 192. – Nikkanen (422-xo, 432-xo, 442-xxx).

Pituus, ponnistusvyöhyke: 1) Ella Peltola 10 AnjalLi 442.

(Yhteensä 523 ennakkoon ilmoittautunutta kilpailijaa.)

KOKKOLA 16.-17.7.2016 Keski-Pohjanmaan junnumestaruuskilpailut

1. päivä 16.7.

Pojat,

Korkeus: 1) Roni Luokkanen 10 HimangU 143.

Keihäs (600 g): 1) Rasmus Yli-Kotila 15 KannUra 61,23.

Tytöt,

300 m aj: 1) Rebekka Nilsson 15 KajKi 47,39.

Moukari (3 kg): 1) Julia Kivinen 15 KaustPV 55,01.

KUOPIO 16.-17.7.2016 Hannes Junior Games

1. päivä 16.7.

Miehet,

60 m (-0,2 m/s): 1) Elmer Vauhkonen 10 LapinlVe 8,72.

200 m (2,0 m/s): 1) Ville Keskinen KuopRe 22,54 … 6) Eetu Kumpulainen 15 KuopRe 23,45.

Naiset,

200 m (2,2 m/s): 1) Kirsi Pekkanen KuopRe 25,12, 2) Essi Väänänen 18 KuopRe 25,40, 3) Eeva Immonen 16 EspTa 25,92.

800 m: 1) Reetta Joronen 16 SavRi 2.15,40.

Korkeus: 1) Anni Kaukola 19 KuopRe 165.

Kuula: 1) Eveliina Rouvali 19 KuopRe 14,79.

2. päivä 17.7.

Miehet,

110 m aj (100 cm, -0,7 m/s): 1) Joona Välipakka 18 KuopRe 14,92.

110 m aj (91,4 cm, -0,7 m/s): 1) Eeki Kokkonen 16 LieksU 15,41, 2) Juuso Välipakka 16 KuopRe 15,52.

Pituus: 1) Eeki Kokkonen 16 LieksU 640 (0,9 m/s).

Keihäs (400 g): 1) Topi Parviainen 10 TuupovU 38,74.

Naiset,

300 m: 1) Jenna Kokkonen 15 KajKi 41,10.

(Yhteensä 197 ennakkoon ilmoittautunutta kilpailijaa.)

KUORTANE 16.-17.7.2016 Etelä-Pohjanmaan junnumestaruuskilpailut

1. päivä 16.7.

Pojat,

Korkeus: 1) Tomi Valkama 15 KauhWi 181.

Keihäs (600 g): 1) Aleksi Yli-Mannila 15 AlajAn 62,99.

Tytöt,

300 m aj: 1) Eucabeth Kivikangas 14 AlajAn 47,39.

Seiväs: 1) Minttu Koskiaho 15 KarijTa 350, 2) Miisa Koskiaho 13 KarijTa 330.

Kuula (2 kg): 1) Ella Mäntylä 10 VähänkVi 10,14.

Keihäs (400 g): 1) Joanna Kangas 10 SeinäjSU 26,31.

2. päivä 17.7.

Pojat,

Seiväs: 1) Juho Alasaari 13 LaihLu 330.

Pituus: 1) Tomi Valkama 15 KauhWi 634 (2,3 m/s).

Moukari (3 kg): 1) Jony Lindeman 13 KristU 62,17, 2) Linus Nurminen 13 KristU 59,42.

Tytöt,

300 m: 1) Eucabeth Kivikangas 14 AlajAn 43,22.

2000 m: 1) Veera Hakomäki 14 VähänkVi 6.59,28.

Kiekko (600 g): 1) Ella Mäntylä 10 VähänkVi 25,21.

LAPPEENRANTA 16.-17.7.2016 Mondo Games

1. päivä 16.7.

Miehet,

200 m (0,0 m/s): 1) Riku Illukka 17 VantSa 22,29, 2) Lassi Hirvonen 15 ValkealKa 23,78.

60 m aj (60 cm, -0,8 m/s): 1) Kasperi Vehmaa 11 LUM 9,70, 2) Rasmus Vehmaa 11 LUM 9,96, 3) Aleksi Hilska 10 LUM 10,39, 4) Eero Honkanen 10 TuUL 10,42.

Pituus: 1) Kasperi Vehmaa 11 LUM 503 (1,6 m/s), 2) Aleksi Hilska 10 LUM 463 (1,8).

Naiset,

200 m (-0,5 m/s): 1) Sofia Lindholm 14 KuivasjAu 25,95.

400 m: 1) Moona Korkealaakso 14 LUM 58,50 (14-v. ka-2).

60 m aj (76,2 cm, 0,3 m/s): 1) Viveka Loukola 12 RaisKu 9,55.

300 m aj: 1) Jessica Kähärä 15 MiKV 45,05, 2) Sonja Stång 14 KuivasjAu 45,82, 3) Emmi Pennanen 14 JKU 46,40, 4) Tanja Kokkonen 14 LUM 47,23.

Korkeus: 1) Jessica Kähärä 15 MiKV 172, 2) Neea Käyhkö 14 SavRi 165.

Kiekko: 1) Henna Sallinen 18 SavRi 42,58, 2) Sanni Salmio 18 KuusankKi 40,50.

2. päivä 17.7.

Miehet,

60 m (2,2 m/s): 1) Kasperi Vehmaa 11 LUM 8,13.

100 m (3,4 m/s): 1) Riku Illukka 17 VantSa 10,98.

150 m (3,5 m/s): 1) Juho Venäläinen 10 ImatrU 21,57.

200 m (1,7 m/s): 1) Kasperi Vehmaa 11 LUM 27,01.

800 m: … 3) Eelis Uitto 15 VU 2.03,11.

Keihäs (600 g): 1) Topias Laine  15 HKV 63,56.

Keihäs (400 g): 1) Aleksi Hilska 10 LUM 36,13.

Naiset,

100 m (2,2 m/s): 1) Iina Lehtimäki 19 KuusankKi 12,45, 2) Iina Nykänen 16 ImatrU 12,58, 3) Juulia Kokko 15 ImatrU 12,60, 4) Sofia Lindholm 14 KuivasjAu 12,60, 5) Tanja Kokkonen 14 LUM 12,64.

150 m (4,0 m/s): 1) Marlena Nieminen 11 KarhKa 21,12.

600 m: 1) Iida Kastarinen 9 TP 1.59,82.

800 m: 1) Moona Korkealaakso 14 LUM 2.18,30.

80 m aj (76,2 cm, 2,5 m/s): 1) Sonja Stång 14 KuivasjAu 11,56, 2) Tanja Kokkonen 14 LUM 11,62, 3) Sofia Lindholm 14 KuivasjAu 11,65, 4) Sani Rantalainen 14 LUM 12,00.

100 m aj (0,9 m/s): 1) Jatta-Juulia Hanski KarhU 14,69.

Keihäs (400 g): 1) Tuuli Summanen 11 LUM 33,00.

(Yhteensä 216 ennakkoon ilmoittautunutta kilpailijaa.)

NAANTALI 17.7.2016 Naantalin aurinkokävelyt

Miehet,

5000 m kävely: 1) Timo Viljanen 39 TuWe 25.15,6, 2) Hugo Leppäsyrjä 19 TuWe 25.30,6, 3) Heikki Lahtinen 69 IkurVi 29.39,6. – Ikätasoitus: Lahtinen 21.31,6.

3000 m kävely: 1) Jerry Jokinen 14 NaantLö 14.38,2, 2) Eero Joukas 17 YlänKi 14.57,3, 3) Lauri Joukas 15 YlänKi 15.03,2.

Naiset,

3000 m kävely: 1) Sanna Rajala VihdVi 16.25,2, 2) Jenni Lahtinen 35 IkurVi 16.54,6.

SASTAMALA 17.7.2016 Vammalan Timanttikisat

Miehet,

60 m: 1) Eemil Siuko 9 PunkalKu 6,40.

100 m (2,3 m/s): 1) Samir Demnati OrimJy 10,96, 2) Miska Sundberg 18 JKU 11,18.

Pituus: 1) Juha Sola NaantLö 725 (-0,3 m/s), 2) Joona Forsgren 18 TuUL 724 (1,2 m/s), 3) Ville Mylläri 31 HeinävYU 682 (-0,3).

Pituus, ponnistusalue: 1) Manu Kankaanniemi 10 VammSV 503.

Kuula: 1) Nico Oksanen LoimVo 15,25, 2) Mikko Toiviainen LoimJa 15,09.

Kuula (2 kg): 1) Manu Kankaanniemi 10 VammSV 10,94.

Kiekko (1,5 kg): 1) Timi Riento 17 NoormNo 51,38, 2) Aaro Leinonen 16 RymättSo 50,93.

Moukari: 1) Jani Pihkanen SomEsa 53,82.

Keihäs: 1) Harri Haatainen 38 LapuanVi 75,86, 2) Jaakko Kuismanen 19 HKV 63,88. – Haatainen (x, 75,86, x, x, x, 74,94). – Ikätasoitus: Haatainen 80,17.

Keihäs (400 g): 1) Henrik Lehtinen 12 LauttakLu 47,54.

3-ottelu (60 m, pituus, 2,5 kg kuula): 1) Manu Kankaanniemi 10 VammSV 1384 (9,01, 503, 10,84), ylim. yrityksellä 1390 (10,94), 2) Joona Nurmi 11 PoYU 1207 (9,12, 446, 10,35).

Naiset,

40 m: 1) Enni Virjonen 9 TuUL 6,39.

100 m (1,6 m/s): 1) Matleena Kuure VeitsilKV 12,50.

400 m: 1) Jemina Forss 16 TP 58,94.

800 m: 1) Janette Niemi HaminPo 2.18,26, 2) Roosa Lahtinen TP 2.18,72.

Pituus: 1) Merika Sumanen TP 575 (1,3 m/s), 2) Sini Toivola JKU 574 (0,7), 3) Heta Haapala TP 573 (1,8).

Pituus, ponnistusvyöhyke: … 4) Enni Virjonen 9 TuUL 414.

Kuula: 1) Tara Tuominen UKK 14,55, 2) Maarit Iso-Jaakkola PunkalKu 12,04, 3) Sonja Krapi LoimJa 11,92 … Suvi Helin 31 TP ilman tulosta.

Kuula (2 kg): 1) Pinja Kärhä 9 TuUL 8,53.

Moukari: 1) Johanna Witka 18 SomEsa 57,17, 2) Tiina Vuohijoki HarjavJy 50,97.

Keihäs (400 g): 1) Julia Valtanen 15 RaumU 53,79, 2) Lotta Putkiranta 13 EspTa 41,66.

3-ottelu (40 m, pituus, 2 kg kuula): 1) Enni Virjonen 9 TuUL 1007 (6,39, 414, 7,32).

VIITASAARI 17.7.2016 Viitasaaren kansalliset kilpailut

Miehet,

100 m (3,4 m/s): 1) Samuli Pitkänen ÄänekU 10,73 … 4) Reijo Vauhkonen 65 MuuramYr 12,87. – Ikätasoitus: 10,37.

200 m: 1) Reijo Vauhkonen 65 MuuramYr 26,69. – Ikätasoitus: 21,37.

Pituus: 1) Samuli Pitkänen ÄänekU 721 (1,0 m/s).

3-loikka: 1) Tomi Litendahl ViitasVi 15,07 (1,5 m/s).

Kiekko: 1) Teemu Poikolainen JoKa 52,01.

Naiset,

100 m (1,4 m/s): 1) Emmi Mäkinen JKU 12,16.

Seiväs: 1) Anni Halko JKU 340.

Pituus: 1) Miina Palonen 18 ViitasVi 573 (2,7 m/s), myös 569/1,0.

3-loikka: 1) Salli Kokkinen JKU 12,19 (2,1 m/s).

Kiekko: 1) Tiia Tirkkonen KeitKu 40,45.

ÄÄNEKOSKI 16.-17.7.2016 Avoimet Työväen Urheiluliiton juniorimestaruuskilpailut

1. päivä 16.7.

Tytöt,

800 m: 1) Venla Saari 13 JKU 2.22,49.

2. päivä 17.7.

Pojat,

Keihäs (400 g): 1) Topi Räsänen 10 ViitasVi 42,15.

Tytöt,

400 m: 1) Aino Pulkkinen 18 ÄänekU 55,98.

600 m: 1) Inka Peltola 9 VehmaistU 1.56,77.

TÄYDENNYKSIÄ:

LOHJA 12.7.2016 Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden viikkokisat

Miehet,

Moukari (6 kg): 1) Marco Kammer 18 LUU 57,08.

Naiset,

Moukari: 1) Amina Saada LUU 52,35.

Edellinen kotimaankatsaus 13.-14.7.

 


joli_koivu.jpg

Joli Koivu on päässyt hyvään kuntoon ja on yksi Kalevan kisojen kuninkuuslajin kymmenottelun useista voittajaehdokkaista.