Kaksi suomalaista käveli Slovakiasta Pekingiin

Nuori

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Aku Partanen ja Turun Weikkojen Aleksi Ojala rikkoivat Pekingin MM-kilpailuiden 50 kilometrin tulosrajan kävelyn IAAF-sarjan osakilpailussa Dudincessa, Slovakiassa.

Partanen sijoittui kilpailussa kuudenneksi ja Ojalla 11:nneksi. Partasen aika 3.49.02 on Suomen kautta aikain neljänneksi nopein ja Ojalan aika 3.57.14 Suomen kautta aikain kahdeksanneksi nopein. Tämän vuoden maailmantilastossa Partanen kohoaa kymmenen parhaan joukkoon.

 

”Olisin voinut aloittaa ehkä vähän kovempaa”

Maailmanmestari Valentin Konosen valmentama Partanen käveli hitaasti kiiruhtaen ja viimeinen kilometri 4.29 oli hänen nopeimpansa. Euroopan mestari Reima Salosen valmentaman Ojalan voimat hieman uupuivat lopussa, mutta hän rikkoi MM-rajan uransa ensimmäisessä täydessä 50 kilometrin kilpailussa.

– Aku käveli ekan kympin 46 minuuttiin ja vikan kympin 45 minuuttiin. Hyvää varmaa kävelyä, ei kortteja eikä edes huomautuksia, kertoi vuoden 1995 maailmanmestari Kononen valmennettavansa suorituksesta.

Partanen käveli koko ajan kiihtyvällä vauhdilla 20 viimeistä kilometriä 1.31.04 ja 30 viimeistä kilometriä 2.17.07. Aivan viimeisten kilometrien aikana hän nousi kahdeksannelta tilalta kuudenneksi.

– Aika lailla suunnitelmien mukaan. Olisin voinut aloittaa ehkä vähän kovempaa. Puolenmatkan jälkeen puolalainen meni ohi, yritin peesata. Siinä vaiheessa tekniikka kuitenkin alkoi hajota ja päätin mennä loppuun asti omaa vauhtia, Partanen kertoi.

Partanen kilpailee ennen MM-kilpailuja vielä kävelyn Euroopan cupissa ja SM-kilpailuissa. Pekingin MM-kilpailuihin Suomella on asettaa 50 kilometrin kävelyyn täysi kolmikko. Partanen on yhdessä Jarkko Kinnusen kanssa valittu joukkueeseen jo aiemmin ja Ojala alitti nyt MM-rajan lähes viidellä minuutilla.

 

Historian kolmanneksi nopein viisikymppinen

Slovakialainen viime kesän Zürichin EM-kilpailuiden hopeamitalimies Matej Tóth käveli historian kolmanneksi parhaan ajan 3.34.38. Nopeammin ovat kävelleet vain ranskalainen Yohann Diniz juuri Zürichin EM-kilpailuissa ja venäläinen Denis Nizhegorodov seitsemän vuotta sitten Tsheboksaryssa.

Irlantilainen hallitseva maailmanmestari Robert Heffernan palasi ensi kerran kilparadalle Zürichin EM-kilpailuiden keskeytyksensä jälkeen. Heffernan sijoittui neljänneksi ajalla 3.48.44 vain 18 sekuntia Partasen edellä. Puolalaiset Rafał Augustyn ja Łukasz Nowak olivat toinen ja kolmas tuloksin 3.43.55 ja 3.44.53.

50 kilometrin kävelyn ensikertalainen Esbo IF:n Eemeli Kiiski jaksoi MM-rajan rikkomista enteilevää vauhtia yli 30 kilometriä, mutta joutui keskeyttämään 34 kilometrin jälkeen. Turun Weikkojen kokenut Timo Viljanen aloitti myös alle neljän tunnin vauhtia, mutta hän keskeytti jo 21 kilometrin jälkeen.

 

DUDINCE (SVK) 21.3.2015 2015 Kävelyn IAAF-sarja 4/11

Miehet,

50 km kävely: 1) Matej Tóth Slovakia 3.34.38 (kk & kautta aikain 3:s), 2) Rafał Augustyn Puola 3.43.55, 3) Łukasz Nowak Puola 3.44.53, 4) Robert Heffernan Irlanti 3.48.44 (MM 2013), 5) Brendan Boyce Irlanti 3.48.55, 6) Aku Partanen Suomi (LUM) 3.49.02 (kkk & Pekingin MM-raja & Suomen kautta aikain 4:s), 7) Adrian Błocki Puola 3.49.30, 8) Matteo Giupponi Italia 3.49.52, 9) Mário José dos Santos Brasilia 3.555.36, 10) Marc Mundell Etelä-Afrikka 3.56.47, 11) Aleksi Ojala Suomi (TuWe) 3.57.14 (Pekingin MM-raja & Suomen kautta aikain), 12) Lukáš Gdula Tšekki 3.59.03. – Eemeli Kiiski Suomi (EsboIF) keskeytti 34 km jälkeen & Timo Viljanen 38 Suomi (TuWe) keskeytti 21 km jälkeen.

Väliaikoja:

3km Partanen 13.54, Kiiski & Ojala 14.28, Viljanen 14.53. – 5km Partanen 23.06, Ojala 24.01, Kiiski 24.02, Viljanen 24.52. – 10km Partanen 46.02, Ojala 47.38, Kiiski 47.46, Viljanen 50.01. – 15km Partanen 1.08.55, Ojala 1.11.00, Kiiski 1.11.25, Viljanen 1.15.01. – 20km Partanen 1.31.55 (kkk), Ojala 1.34.18, Kiiski 1.35.04, Viljanen 1.40.03. – 25km Partanen 1.54.56, Ojala 1.57.38, Kiiski 1.58.38. – 30km Partanen 2.17.58 (kkk), Ojala 2.20.54, Kiiski 2.22.35. – 35km Partanen 2.40.52, Ojala 2.44.20. – 40km Partanen 3.03.38, Ojala 3.08.05. – 45 km Partanen 3.26.21, Ojala 3.32.13. – Partasen viimeinen kilometri oli kaikkein nopein 4.29.

Tulospalvelu

KÄVELYKATSAUS

TÄYDENNYKSIÄ:

VILA REAL de SANTO ANTONIO (POR) 11.1.2015 Kv. kävelykilpailut

Naiset,

10 km kävely: … 2) Henrika Parviainen 18 Suomi (EspTa) 51.22,60 (kkk & 19-v. EM-raja).

LUGANO (ITA) 15.3.2015 Kävelyn EA-kilpailut 1/2

Henrika Parviainen rikkoi 10 kilometrin kävelyn tulosrajan 19-vuotiaiden EM-kilpailuihin roimalla yli kolmen minuutin erolla. Parviainen sijoittui Luganossa EA-kilpailuiden 10 kilometrin kävelyssä kolmanneksi uudella ennätyksellään 48.25. EM-rajan hän alitti ensi kerran jo tammikuussa Espanjassa.

N19 10 km kävely: 1) Eleonora Dominici Italia 47.46, 2) Emma Achurch Britannia 47.49, 3) Henrika Parviainen 18 Suomi (EspTa) 48.25 (kkk & 19-v. EM-raja & 19-v. kautta aikain 3:s), 4) Tereza Korvasová Tšekki 49.46 (debyytti, ent. kestävyysjuoksija), 5) Lena Ungerböck Itävalta 49.57, 6) Danica Gogov Serbia 50.51. – (16 kilpailijaa.)

Tulospalvelu


Aleksi Ojala 20 kilometrin kävelyn SM-kilpailussa Kuopiossa v. 2014

,


Henrika Parviainen kesällä 2014