Kaasalainen ja Tervo säväyttivät Kotkassa: ”Nyt treenijakso ennen Ruotsi-ottelua"

Kaasalainen ja Tervo säväyttivät Kotkassa: ”Nyt treenijakso ennen Ruotsi-ottelua"

Karhulan Katajaisten moukarinheittäjä Krista Tervo kaivoi viimeiseen heittoonsa aggressiivisen otteen ja voitti lajinsa Kotkan Tähtikisoissa hyvällä tuloksella 67,27.

– Alkoi ärsyttää, kun viimeisissä kisoissa en ole oikein ollut parhaimmillani. Yleensä se on minulle huono asia, kun alan panna rajusti tehoja heittoon, tekniikka tahtoo pettää. Nyt heitto onnistui aika hyvin, Tervo tuumi.

– Seuraavaksi teen lyhyen treenijakson, heitän ylipainoista moukaria ja herkistelen kunnon Tampereen Ruotsi-otteluun. Uskon, että tänä kesänä on vielä mahdollista heittää oma ennätys.

Mikkelin Kilpa-Veikkojen Viljami Kaasalainen juoksi Karhulan keskuskentällä käydyssä kilpailussa 100 metrin voittoon mainiolla ajalla 10,55. Oma ennätys on alkukesästä juostu 10,52 ja Karhulan kentällä kilpailtiin 1,2 metriä sekunnissa puhaltaneessa vastatuulessa.

Hyvä vauhti ei tullut juoksijalle yllätyksenä.

– Paikat tuntuivat hyvältä jo Berliinissä ja siksi harmitti, kun en siellä päässyt juoksemaan, vaikka se olikin etukäteen tiedossa, viestijoukkueen varajuoksijana Berliinin EM-kisoissa ollut Kaasalainen sanoi. 

– Toivottavasti torstaina Lappeenrannassa ollaan 200 metrillä ennätysvauhdissa ja pääsen Ruotsi-otteluun henkilökohtaiselle matkalle.  

Ikaalisten Urheilijoiden Otto Ahlfors oli Tähtikilpailun 100 metrillä toinen ajalla 10,64. 


sandblom_linda_ja_smolander_elina.jpg

Korkeushyppääjä Linda Sandblom ylitti ulkoratakauden parhaansa 184 ja Elina Smolander sivusi ennätystään 186 Karhulan Tähtikisoissa.

,

Smolander sivusi ennätystään

Hyvin onnistui vastatuuleen myös korkeushyppääjä Elina Smolander. Hän sinetöi Karhulassa naisten korkeushypyn voiton sivuamalla ennätystään 186. Sen hän teki jo toistamiseen tänä kesänä. Sama korkeus ylittyi Jyväskylässä Kalevan kisoissa. 

– Minulle sattui kaikkiin hyppyihin ihan hyviä tuulirakoja aina 188:aan asti. Ensimmäinen yritys 188:sta meni päin rimaa, toisen pudotin kädellä ja kolmas oli jo vähän sinne päin, Smolander kertaili.

Smolander pääsi yrittämään omaa ennätystään jo kolmannessa perättäisessä kilpailussa. Seuraavan kerran hän kilpailee perjantaina Tampereella, jossa taistellaan paikoista Ruotsi-otteluun.

– Maaottelupaikoista käydään nyt todella kova taistelu, arvioi Karhulassa toiseksi sijoittunut Linda Sandblom. Lajin SE:n haltijalle Karhulassa hypätty 184 oli ulkoratakauden paras tulos ja iso helpotus, sillä kesä on ollut takkuinen.

Sandblomin mukaan juoksu ja hyppy ei alkukesästä sujunut niin kuin hän talven harjoituskauden jälkeen oletti. 

– Jouduin palaamaan takaisin vanhoihin askelmerkkeihin ja se toi korvien väliin pienen takalukon. Tämä tulos oli iso helpotus. Vähän liiankin iso, Sandblom sanoi ja viittasi siihen, että yrityksiin korkeudesta 186 ei enää löytynyt terävyyttä. 

Helander taisteli tuulen kanssa

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Eemil Helander juoksi Karhulassa ensi kertaa urallaan 3000 metrin esteet ja teki tuulisessa säässä, soolojuoksuna ajan 9.22,86. Sillä Helander, 17, yltää kesän kotimaan tilastossa viidenneksi.

– Oli aika rankka keli. Aika jäi  paljon siitä mihin ajattelin, että pystyisin. Ajattelin, että oikein hyvällä juoksulle voisi olla mahdollisuuksia alle yhdeksän minuutin, Helander arvioi.

Miesten 800 metriä vei IK Falkenin Simon Haglund ajalla 1.53,60. Kuusankosken Urheiluseuran Niklas Heikkilä kiri toiseksi ajalla 1.54,74. 

Saarinen ja Määttänen vedossa 400 metrillä

Esbo IF:n Roope Saarinen kokeili Karhulan kentällä ensi kertaa tänä kesänä 400 metriä ja vei voiton ajalla 48,60. Tulosta söi loppusuoran napakka vastatuuli. Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Eveliina Määttänen voitti naisten 400 metriä kesän parhaallaan 55,40.

IFK:n Matilda Bogdanoff voitti 100 metrin aidat  ajalla 13,83 ja naisten 100 metriä vei HIFK:n Jenna Jokela kauden parhaallaan 12,02, joka syntyi 1,3 metriä sekunnissa hönkineessä vastatuulessa. Naisten pika-aidoissa vastatuulta oli 2,5 metriä sekunnissa.

Vastatuuli kiusasi myös naisten keihäänheittoa. Sen voitti Joensuun Katajan Heidi Nokelainen heitettyään 52,70 ja Lappeenrannan Urheilu-Miesten Saara Lipsanen oli toinen (50,21)

Tampereen Pyrinnön Urho Kujanpää voitti seiväshypyn ylitettyään 530. Kisan alkua haittasi kova sivutuuli, joka näkyi tulostasossa.

– Alussa sivutuuli kiusasi, mutta 530:n hyppyihin ja 540:n yrityksiin sain hyvän myötätuuleen. 540:n yrityksistä toinen hyvä, mutta pakka aukesi vähän liikaa, Kujanpää kertaili.

Tomas Wecksten oli toinen viiden metrin ylityksellä. 

Yleisurheilutuloksia/Kotka

Kotka:

Tähtikisat, Karhula Games:

Miehet:

100 m (-1,2): 1) Viljami Kaasalainen MikkKV 10,55, 2) Otto Ahlfors IkaalU 10,64.

400 m 2. erä: 1) Roope Saarinen EsboIF 48,60, 2) Matias Linkoaho HKV 48,93, 3) Eemil Koso TampPy 49,47.

800 m 2. erä: 1) Simon Haglund IKFalken 1.53,60, 2) Niklas Heikkilä KuusUS 1.54,73, 3) Elias Tuominen NaantLöy 1.55,15.

1. erä: 1) Leevi Kallio LahdA 1.59,61, 2) Lassi Kuva LahdA 2.01,27, 3) Lasse Minkkinen IF Raseb 2.01,65, 4) Walte Hautala LahdA 2.02,59, 5) Pyry Terä ValkKa 2.02,95.

3000 m ej: 1) Eemil Helander JyväskKU 9.22,86.

Seiväs: 1) Urho Kujanpää TampPy 530, 2) Tomas Wecksten KarhU 500, 3) Petri Ihander KeskiUYU 470, 4) Anton Kunnas IFSibboV 470.

Pituus: 1) Roni Ollikainen HKV 735 (+2,6).

Naiset:

100 m (-1,3): 1) Jenna Jokela HIFK 12,02.

400 m: 1) Eveliina Määttänen KeskiUYU 55,40, 2) Janette Niemi JyväskKU 57,85, 3) Jonna Jalkanen KarhKa 58,83.

800 m: 1) Moona Latvala HKV 2.16,12.

100 m aj (-2,5): 1) Matilda Bogdanoff HIFK 13,83, 2) Marika Partinen JoensKa 14,42, 3) Janette Hanski KarhU 14,85, 4) Maria Kytölä NurmijYU 14,93.

Korkeus: 1) Elina Smolander LapVi 186, 2) Linda Sandblom HIK 184, 3) Viivi Voutilainen TuUL 172, 3) Ilona Äyräväinen KarhKa 172.

Pituus: 1) Anne-Mari Lehtiö KU-58 603 (+3,7), 2) Marika Partinen JoensKa 575 (+2,2).

Kuula: 1) Jessica Meriheinä LiljIK 13,71, 2) Janette Hanski KarhU 12,83.

Moukari: 1) Krista Tervo KarhKa 67,27, 2) Inga Linna RiihimKi 63,69, 3) Heli Rinnekari NurmijYU 60,18, 4) Hannamari Kinnunen JyväskKU 52,38.

Keihäs: 1) Heidi Nokelainen JoensKa 52,70, 2) Saara Lipsanen LappUM 50,21, 3) Sanne Erkkola TuUL 47,66, 4) Meri Rautamies KarhKa 46,33.

Kaikki tulokset