Johanna Peiponen pettyi 5000 metrin voittoaikaan

Johanna Peiponen pettyi 5000 metrin voittoaikaan

Hallitseva Suomen mestari Johanna Peiponen pettyi 5000 metrin aikaansa Jämsän karnevaaleilla.  Rovaniemen Lapin Peiponen voitti naisten 5000 metriä ajalla 16.22,57. Hän karkasi muilta heti lähtölaukauksen jälkeen. 

Peiponen oli vielä kolmen kilometrin kohdalla 16.05:n vauhdissa, mutta ei jaksanut yksin aivan samaa vauhtia loppuun asti.

Peiponen kohensi kuitenkin kauden parastaan kahdeksalla sekunnilla ja nousi kotimaan tilaston kakkoseksi Oona Kettusen ja Camilla Richardssonin ohi. Peiposen edellä on vain Tshekin ja Suomen kaksoiskansalainen Kristiina Mäki. Peiposen tavoitteena oli parantaa ennätystään 16.09,59.

– En ole tyytyväinen aikaani. Kyllä pitäisi pystyä juoksemaan 16 minuutin pintaan, Peiponen tokaisi.

Nilkka- ja pohjevammat ovat haitanneet Peiposen harjoittelua.

-Olen harjoitellut kestävyyttä, mutta vauhtiharjoitukset ovat jääneet vähiin.

Äitinsä Aira Peiposen valmentama Johanna Peiponen juoksee seuraavan kerran tiekympin kisan Limingassa.

– Kauden pääkilpailuni ovat Kalevan kisojen 5000 metriä ja Ruotsi-maaottelu, kertoi ensi vuonna Amsterdamin EM-kilpailujen puolimaratonille tähtäävä Peiponen.

 

Mari Laakkonen paransi ennätystään puolitoista minuuttia

Naisten 5000 metrillä toiseksi sijoittui Joensuun Katajan Meri Rantanen ajalla 16.46,37.

Ratakympin hallitseva Suomen mestari Helsingin Kisa-Veikkojen Minna Lamminen juoksi Rantasen jäniksenä ensimmäiset 3000 metriä ja keskeytti sitten.

Kolmanneksi tuli Pudasjärven Urheilijoiden Mari Laakkonen ajalla 16.47,79. 24-vuotias Laakkonen lohkaisi ennätyksestään peräti puolitoista minuuttia.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten 17-vuotias Alisa Vainio juoksi hienon ennätyksensä 17.04,92.

Rantanen, Laakkonen ja Vainio ovat kotimaan vuositilastossa viidentenä, kuudentena ja seitsemäntenä.

 

Jari Räsänen miesten 1500 metrin ykkönen

Joensuun Katajan Jari Räsänen voitti miesten 1500 metriä ennätyksellään 3.51,52. Turun Urheiluliiton Joonas Lehtinen tuli toiseksi ajalla 3.52,41 ja Joensuun Katajan Arttu Vattulainen kolmanneksi ajalla 3.53,80.

Estejuoksun ja maratonin SM-mitalisti Helsingin Kisa-Veikkojen Aki Nummela veti jäniksenä ensimmäiset 1000 metriä tasaisen laadukasta 3.47:n vauhtia. Sen jälkeen vauhti hyytyi hiukan, mutta Räsänen pystyi rutistamaan kuusi sekunnin kymmenystä alle edellisen ennätyksensä.
–    Aika oli ihan hyvä. Nummela veti jäniksensä tosi sopivaa vauhtia. Tärkeintä oli hyvä aika eikä niinkään sijoitus.  Harjoituskausi on sujunut hyvin ilman ongelmia, Juri Miljuhinin valmentama Räsänen kertoi.

Räsänen juoksi viime talvena hallissa 1500 metrin SM-pronssia.
–    Tänä kesänä tavoitteeni on voittaa Kalevan kisoissa mitali 1500 tai 800 metrillä. Aikatavoitteeni 1500 metrillä on 3.50:n alitus. Ensi viikonloppuna lähdemme Joensuun Katajan porukalla SM-viesteihin hakemaan voittoa 4 x 800 ja 4 x 1500 metriltä. Myös Jukka Keskisalo on tulossa mukaan, Räsänen paljasti.   

Vattulainen säntäsi kärkeen Nummelan hypättyä sivuun ja piti kärkipaikan takasuoran loppuun, jossa Räsänen avasi pellit. Myös Lehtinen ja Vattulainen juoksivat kauden parhaansa. Vattulainen on juossut tänä kesänä 10 000 metrin tilastokärjen 29.47,19.

Saarijärven Pullistuksen 20-vuotias Joonas Rinne jäi ajalla 3.54,73 ennätyksestään vain neljä sadasosaa. Espoon Tapioiden 16-vuotias Tomi Lehto juoksi  komean ennätyksensä 4.01,82. 

Poikien 14-vuotiaiden 2000 metrillä Tampereen Pyrinnön Julius Mäkinen ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Eemil Helander juoksivat hienosti 6.02,46 ja 6.02,93.

Heidi Erikssonille paras aika neljään vuoteen

IK Falkenin Heidi Eriksson juoksi parhaan 1500 metrin aikansa neljään vuoteen. Neljän vuoden takainen 5000 metrin Suomen mestari voitti naisten 1500 metriä ajalla 4.25,52. 29-vuotias Guy Storbackan valmentama Heidi Eriksson on 3000 metrin estejuoksun Suomen ennätysnaisen Sandra Erikssonin isosisko.

Suolahden Urhon 17-vuotias Saija Seppä juoksi kakkoseksi upealla ajalla 4.28,40. Seppä alitti 19-vuotiaiden EM-rajan yhdellä sekunnin kymmenyksellä. Hän alitti EM-rajan jo viikko sitten Saarijärven juhannuskisoissa ennätyksellään 4.27,66.

Myös Karhulan Katajaisten Minttu Hukka ja Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Noora Wallenius alittivat neljä ja puoli minuuttia.  Lahden Ahkeran Silja Rönkä ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Lotta Mäkinen juoksivat 14-vuotiaiden tyttöjen 2000 metrillä kovat ajat 6.41,02 ja 6.41,04.  Tamperelaisen Vehmaisten Urheilijoiden vasta 11-vuotias Krista Manninen juoksi upeasti 6.58,74.       

Jimmy Finnholm hallitsi miesten estejuoksua

IK Falkenin Jimmy Finnholm voitti miesten 3000 metrin estejuoksun ennätyksellään ja kotimaan tilaston kakkosajalla 9.09,58. Kilpailua lähdöstä maaliin johtanut Finnholm paransi ennätystään täpärästi kuudella sadasosasekunnilla. Hän oli juossut edellisen ennätyksensä juuri Jämsän karnevaaleilla kaksi vuotta sitten.

–    En ole tyytyväinen aikaani enkä estetekniikkaani. Toissapäiväinen Paavo Nurmen kisojen 5000 metriä (ennätys 14.34,33) painoi vielä jaloissa. Otin kuitenkin taas askeleen eteenpäin, vaikka ennätys parani vain muutaman sadasosan, Finnholm kertoi.

Guy Storbackan valmentama Finnholm on sijoittunut Kalevan kisojen estejuoksussa parhaimmillaan neljänneksi.
–    Tänä vuonna aion juosta mitaleille. Talvi sujui huonosti jalkaterävamman takia. Pääsin tekemään ensimmäisen esteharjoituksen vasta toukokuussa.

Toiseksi sijoittui Lahden Ahkeran Hannu Granberg vuositilaston kolmanneksi parhaalla ajalla 9.21,70 ja kolmanneksi Kuopion Reippaan Väinö Klemola ennätyksellään 9.26,94.  Karkkilan Poikien 17-vuotias Jere Alen juoksi hienosti ennätyksensä 9.41,41.

Sofie Lövdahl voitti naisten estejuoksun

Naisten 3000 metrin estejuoksun nopein oli Vasa IS:n Sofie Lövdahl ajalla 10.42,77. Hänen tavoitteenaan oli saavuttaa 22-vuotiaiden EM-raja 10,27,50, mutta se jäi haaveeksi. Lövdahl ja Valkeakosken Hakan Mira Tuominen vetivät vuorotellen puoleen matkaan asti, kunnes Tuominen kaatui vesihautaan, kun oli ensin liukastunut puomilla.

Lövdahlin vauhti hidastui yksin juostessa, ja.Tuominen jolkutteli vedestä kohmettuneena kaukana hänen perässään maaliin ajassa 11.17,96. Heidän väliinsä kiilasi Espoon Tapioiden Sofia Muinonen.

Lövdahl sijoittui kaksi vuotta sitten Tampereella 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa 3000 metrin estejuoksussa kuudenneksi. Tuominen on saavuttanut Kalevan kisoissa yhdeksän estejuoksumitalia.

Miesten 5000 metriä voitti Turun Urheiluliittoa edustava kenialainen Benson Warira ja miesten 10 000 metriä Limingan Niittomiesten Markku Nikkanen.

(Jyrki Repola.)

JÄMSÄ 27.6.2015 Jämsän karnevaali
Miehet, 1500 m: 1) Jari Räsänen JoensKa 3.51,52, 2) Joonas Lehtinen TuUL 3.52,41, 3) Arttu Vattulainen JoensKa 3.53,80, 4) Joonas Rinne SaarijPu 3.54,73, 5) Ville Heikkilä LammSä 3.56,71, 6) Jaakko Laakso TampPy 3.58,92, 7) Aleksi Uusipere EspTa 4.03,04, 8) Anssi Puttonen JyväskKU 4.05,78, 9) Jussi Huuskonen JyväskKU 4.06,56, 10) Antton Launto SauvU 4.07,85, 11) Pauli Ruostetsaari GamlakIF 4.07,89, 12) Miika Takala JyväskKU 4.11,68, 13) Aki Niemi TeivoSt 4.13,43, 14) Dennis Rehnström JyväskKU 4.14,03, 15) Teemu Ruippo JoensKa 4.14,76, 16) Kalle Ruohola VirtU 4.15,21, 17) Ilkka Saari AlavU 4.18,60, 18) Jan-Anders Backlund GamlakIF 4.19,24, 19) Lauri Mäki KauhVi 4.20,08, 20) Juha-Pekka Kumpula TeuvRi 4.22,50, 21) Aleksi Kortetmaa ToholU 4.49,57.
5000 m: 1) Benson Warira TuUL 15.06,38, 2) Eero Saleva SjundeåIF 15.15,18, 3) Matti Rauma TuUL 15.21,43, 4) Tapani Kärjä KalajJu 15.34,83, 5) Aleksi Niemelä JyväskKU 15.39,36, 6) Matti Haatainen KuopRei 15.47,75, 7) Pekka Klemola UllKi 15.52,42, 8) Jussi Eskola JyväskKU 16.16,75, 9) Reijo Ronnila HeinI 16.24,04, 10) Kevin Sandell IKFalken 16.34,97, 11) Niklas Wihlman PargIF 17.01,83, 12) Markus Rajamäki ElimVau 17.51,14.
10 000 m: 1) Markku Nikkanen LimNM 32.13,74, 2) Mikko Tolonen OulPy 32.14,54, 3) Konsta Vilkman JyväskKU 32.46,82, 4) Markku Kalliokoski JyväskKU 33.36,69, 5) Janne Niemi JanJa 33.45,21.
3000 m ej: 1) Jimmy Finnholm IKFalken 9.09,58, 2) Hannu Granberg LahdA 9.21,70, 3) Väinö Klemola KuopRei 9.26,94, 4) Joakim Träskelin VasaIS 9.35,48, 5) Sami Maamela AnjLi 9.36,73, 6) Jere Alen KarkkPo 9.41,41, 7) Teppo Syrjälä TeivoSt 9.42,86, 8) Johannes Brunila TuUL 9.51,08, 9) Henrik Kymäläinen EspTa 9.57,39, 10) Petteri Säilä YlihJu 10.13,15, 11) Topi Lahtinen TampU 10.40,24.
Pituus: A-kilpailu: 1)  Eero Haapala IkaalU 795 (kkk), 2)  Henri Väyrynen KajKi 793, 3)  Mikko Kivinen LohtVei 775, 4)  Arttu Halmela ViipU 752, 5)  Janne Etelämäki KuortKu 736, 6)  Juuso Hassi OrivPo 732, 7)  Konsta Kauppinen OrimJy 724, 8)  Joona Kokkola ValtVa 720, 9)  Tuomas Rouvali KuopRei 715.
B-kilpailu: 1) Juha Sola NaantLöy 711, 2) Jasu Salonen KarhKa 686, 3) David Dawkins HKV 683, 4) Joni Heikkilä HKV 665, 5) Ville-Veikko Hanninen JanJa 660, 6) Perttu Noponen MikkKV 649, 7) Jari-Petteri Partanen KarhKa 599.
Naiset,  5000 m: 1) Johanna Peiponen RovanLa 16.22,57, 2) Meri Rantanen JoensKa 16.46,37, 3) Mari Laakkonen PudasjU 16.47,79, 4) Alisa Vainio LappUM 17.04,92, 5) Aino Kivenmäki KuortKu 17.52,44, 6) Anna Vuorimaa HeinI 18.02,60, 7) Iida Haataja PudasjU 18.10,16, 8) Katri Niemistö JyväkKU 18.13,16, 9) Klaara Leponiemi LempKiYU 18.24,57, 10) Krista Lindholm KarhKa 18.36,87.
3000 m ej: 1) Sofie Lövdahl VasaIS 10.42,77, 2) Sofia Muinonen EspTa 11.03,78, 3) Mira Tuominen ValkHa 11.17,96, 4) Hanna Uski TuUL 11.28,25, 5) Satu Kähkönen SiilPo 12.27,57, 6) Janna Hautala LahdA 12.34,48.
10 000 m: 1) Katja Korhonen JyväskKU 42.32,31.
Pituus A-kilpailu: 1) Sanna Nygård VasaIS 632 (kkk), 2) Anne-Mari Lehtiö KU-58 621, 3) Iida Kalliomäki EsboIF 616, 4) Kristiina Vuorvirta HKV 588, 5) Elina Kostiainen VihdVie 587, 6) Heta Haapala TampPy 582, 7) Noora Pesola LahdA 577, 8) Merika Sumanen TampPy 575, 9) Tilda Lipasti HIFK 571, 10) Tiina Hakanen TampPy 569.
B-kilpailu: 1) Sini Toivola JyväskKU 592, 2) Suvi Eerikäinen HIFK 584, 3) Sara Vorselman HKV 581, 4) Jonna Kangasniemi NoormNo 575, 5) Roosa Määttälä KokkVei 568, 6) Paula Pelkonen MikkKV 563, 7) Pinja Pikkupeura HIFK 554, 8) Mikaela Levo IkaalU 533, 9) Riina Jormakka KaipVi 527, 10) Karoliina Salminen TampPy 513, 11) Elina Halonen LapLu 513, 12) Enni Hietapelto OulPy 511, 13) Elsa-Mari Rajala TervTe 495, 14) Sofia Muittari SaarijPu 472, 15) Camilla Kyröläinen JyväskKU 466.
Kolmiloikka: 1)  Essi Lindgren KuivAu 13,44, 2)  Liisa Naskali NokU 12,65, 3)  Kira Kytölä EsboIF 12,34, 4)  Johanna Hokkanen KangasnKa 12,16, 5)  Salli Kokkinen JyväskKU 11,97, 6)  Ida Ounaslehto EsboIF 11,93, 7)  Sini Sanaslahti KaipVi 11,75, 8)  Laura Rautiainen SaarijPu 11,73, 9)  Sara Vorselman HKV 11,64, 10)  Elina Halonen LapLu 11,46.
Junioritulokset
Pojat:

14-v. 2000 m: 1) Julius Mäkinen TampPy 6.02,46, 2) Eemil Helander JyväskKU 6.02,93, 3) Jani Juntunen SuomRa 6.23,35, 4) Matias Vesma RaisKu 6.24,62, 5) Mikko Vesma RaisKu 6.27,15, 6) Juho Keränen OulPy 6.28,42, 7) Walte Hautala LahdA 6.29,85, 8) Eelis Uitto ViipU 6.32,76, 9) Juuso Hava KU-58 6.38,79, 10) Jaakko Lehtinen KarhKa 6.42,37, 11) Anton Kyrönlahti KangasnKa 6.44,81, 12) Aapo Pasanen SeinäjSU 6.46,56, 13) Vihtori Nurminen ValkHa 6.48,95, 14) Olli Harju JanJa 6.52,21, 15) Tuomas Outinen KarhKa 6.55,96, 16) Eemeli Kumara LaihLu 6.58,29, 17) Ville Harju JanJa 7.02,32, 18) Eetu Petrelius PohjKoi 7.03,10, 19) Roni Hiitelä NokU 7.03,95, 20) Eero Rantala KarhKa 7.05,79, 21) Wäinö Hautala LahdA 7.06,89, 22) Rasmus Krogell VantSa 7.08,43, 23) Julius Aho HKV 7.12,27.
15-v. 2000 m: 1) Johannes Brännback IFKraft 6.16,96, 2) Aleksi Kivelä LempKiYU 6.17,65, 3) Sakari Koivuniemi NokU 6.27,47, 4) Patrik Kuuttinen IFKraft 6.33,56, 5) Mika Kotiranta JoensKa 6.34,79, 6) Lassi Vaismaa JyväskKU 6.36,63, 7) Anssi Kuittinen LeppävVi 6.44,82.
17-v. 1500 m: 1) Tomi Lehto EspTa 4.01,82, 2) Niklas Lainto TuUL 4.14,14, 3) Lauri Marekwia EspTa 4.17,11, 4) Kim Kytölä EsboIF 4.18,15, 5) Elmo Kekkonen TuUL 4.20,96, 6) Arttu Simanainen JoensKa 4.21,76, 7) Wilho Hautala LahdA 4.24,27, 8) Samu Heikkonen LappUM 4.28,75, 9) Tuomas Kellokoski SeinäjSU 4.30,16, 10) Christian Vänttinen RaisKu 4.30,73, 11) Max Mandelin EspTa 4.31,65, 12) Sami Väistö LeppäVi 4.35,28, 13) Sampo Seppälä AlajA 4.35,74, 14) Abdoullah Yousfi TuUL 4.43,43, 15) Matias Lehtiaho TuUL 4.43,60, 16) Lauri Siltanen HIFK 4.44,13, 17) Teemu Peltola LängelmU 4.44,15, 18) Mikko Salmela ForssSa 4.45,78, 19) Aapo Tauru KangU 4.52,59.
19-v. 1500 m: 1) Samu Mikkonen KuopRei 4.00,48, 2) Vili Holopainen KuopRei 4.06,89, 3) Mikko Rahkola LapLu 4.07,39, 4) Tuomas Puputti IFRaseb 4.07,79, 5) Pekka Antikainen TurTo 4.10,07, 6) Alex Rauhala VasaIS 4.12,47, 7) Sami Hänninen KuopRei 4.12,86, 8) Mikko Hirvonen KuopRei 4.15,13, 9) Jesper Bengs VasaIS 4.16,79, 10) Aapo Mutanen LahdA 4.19,08, 11) Jussi Hirvelä RekRai 4.23,69, 12) Marc Sunden IFSibboV 4.26,30, 13) Joonas Pyykönen ValtVa 4.37,74, 14) Eetu Kannisto TeivoSt 4.40,35.
Tytöt:
14-v. 2000 m: 1) Silja Rönkä LahdA 6.41,02, 2) Lotta Mäkinen JyväskKU 6.41,04, 3) Vilja Kauranen EspTa 6.51,23, 4) Johanna Ranta LempKiYU 6.54,68, 5) Anni Penttilä VeikkVei 6.56,37, 6) Pinja Kotinurmi LahdA 6.56,45, 7) Venla Rantala KarhKa 6.56,52, 8) Krista Manninen VehmU 6.58,74, 9) Marianne Myllylä KuusEV 7.00,28, 10) Sara Niittyviita LahdA 7.03,66, 11) Milla Ala-Lahti KangU 7.10,30, 12) Venla Marjanen KaipVi 7.19,53, 13) Carla Jalkanen PorvU 7.19,83, 14) Victoria Knape IFSibboV 7.19,96, 15) Jeannette Latva RaisKu 7.25,59, 16) Enni Petrelius PohjKoi 7.38,59, 17) Melina Lahdenperä EspTa 7.39,06, 18) Vilma-Leena Virtanen KarhKa 7.43,89, 19) Irja Valta MaanMa 7.45,46, 20) Rosa Niittyviita LahdA 7.47,09, 21) Nea Oilinki KU-58 8.18,90.
15-v. 2000 m: 1) Sunna Penttinen TuUL 6.53,42, 2) Kiia Keinonen TampPy 6.56,70, 3) Maija Tukeva ÄhtU 6.58,14, 4) Venla Ranta LempKiYU 7.02,13, 5) Anniina Mahkonen LempKiYU 7.06,40, 6) Alisa Hyytiäinen KarhKa 7.10,15, 7) Petra Väänänen JoensKa 7.10,20, 8) Lina Romberg PorvU 7.15,25, 9) Emilia Hirvinen NokU 7.17,47, 10) Ada Jalkanen PorvU 7.24,09, 11) Roosa Löf KalajJu 7.24,25, 12) Minna Läspä KaustPV 7.33,07, 13) Erika Pulkkinen VehmU 7.48,98, 14) Saara Sillanpää ForssSa 7.53,66, 15) Frida Pietiläinen PorinYU 7.59,76.
Näkövammaiset naiset F11 Pituus: 1) Ronja Oja HKV 4,10, 2) Elisa Montonen HKV 3,98.