Järvenpää mainiossa vauhdissa Pajulahden maastoissa, Kiekara teki yllätyspaluun

Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää voitti PM-maastokatsastuksena juostun 10 kilometrin kilpailun Liikuntakeskus Pajulahdessa. Annemari Kiekara lähti yllättäen mukaan naisten 6,5 kilometrin kilpailuun ja oli toinen Lempäälän Kisa Yleisurheilun Klaara Leponiemen jälkeen. 

Järvenpää piti Pajulahti-hallin ympäristössä 2,5 kilometrin lenkkeinä juostulla, kovapohjaisella maastojuoksureitillä hyvää vauhtia ja voitti juoksun reittiennätyksellä 30.59.

Nivalan Urheilijoiden Miika Tenhunen ja Lahden Ahkeran Hannu Granberg olivat toinen ja kolmas 26 ja 37 sekuntia Järvenpäälle jääneenä.

- Juoksin täällä ensin todella hyvän treeniviikonvaihteen. Päätin sitten, että katsotaan, pystyykö väsyneenä juoksemaan kovaa, ja se meni hyvin, Järvenpää kertaili kilpailua.

Järvenpää, 32, on hyvässä syysvireessä. Hän juoksi hiljattain Kankaanpäässä puolimaratonin kotimaisen kärkiajan 1.06.45. Islannin Reykjavikissa marraskuun 10. päivä juostaviin PM-maastoihin lähtöä hän silti empii.

- Pitää selvittää siitä alkuviikolla, Järvenpää sanoo.

Myös syksyn ja kevään kilpailusuunnitelmat ovat vielä mietinnässä.

- Niitä pitäisi alkaa nuijia kasaan. Nyt on menty viikko kerrallaan ja treenattu hyvin.

 

_s7a0255.jpg
Miesten 10 kilometrin kärkitrio matkalla: Jarkko Järvenpää, Miika Tenhunen ja Hannu Granberg.

Tenhunen: PM-paikasta läksin juoksemaan

Tenhuselle, 22, PM-maastot on ollut ratakauden jälkeen selkeä tavoite.

- PM-paikasta läksin juoksemaan. Piti yrittää pysyä Jarkon mukana niin kauan kuin pystyy. Kaksi kierrosta pysyin. Tasaisilla ja alamäissä Jarkko pystyi teknisesti parempana juoksijana tekemään eroja. Ylämäissä sain häntä kiinni, Tenhunen kertaili.

- Ratakauden jälkeen pidin vain viikon lepoa ja läksin tekemään jonkinlaista tuloskuntoa tänne ja PM-maastoihin. Oikein kovia treenejä en silti ole tehnyt, on menty vauhtikestävyystasolla. Siihen nähden pystyin nyt ahistamaan itseäni hyvin.

Granberg pysyi kärjen mukana puolimatkaan, mutta sitten tuli eroa.

- Kolmas kierros oli vähän haastava. Siinä tuli eroa, mutta lopussa sain lisättyä vauhtia. Ihan ok tulos näin kesken harjoituskauden. Kaiken sain irti, Granberg sanoi.

Lahden Ahkeran estejuoksija on valmis kilpailemaan Reykjavikissa, jos tilaisuus tarjoutuu.

- Lähden PM-maastoihin, jos kutsu käy. Se olisi minulle hyvä mittari. Näkisi, missä mennään pohjoismaiden kärkeen verrattuna.

 

_s7a0196.jpg
Annemari Kiekara halusi juosta nimikkokilpailunsa Pajulahdessa ja oli toinen.

Kiekara teki yllätyspaluun 

Naisten 6,5 kilometrin kilpailussa nähtiin yllätysnimi, kun entinen huippujuoksija, Forssan Salaman Annemari Kiekara lähti kilpailuun mukaan ja juoksi toiseksi. Kilpailun voitti Lempäälän Kisa Yleisurheilun Klaara Leponiemi ajalla 24.01. Kiekara jäi voittajalle 28 sekuntia. 

Kiekara, 41, kävi marraskuussa kirurgin pakeilla takareisivaivan takia. Ongelma ei sillä korjaantunut, vaan hän kävi leikkauksessa uudelleen toukokuussa. 

- Halusin juosta tämän kisan jo viime vuonna. Nyt päätin juosta, vaikka olisi ollut monta syytä, miksi en olisi juossut. Minulla on vieläkin lääkäriltä kielto juosta kovempaa, Kiekara sanoi kilpailusta, joka on nimetty hänen mukaansa Annemari Elite Race -kilpailuksi.

- Matkalla tuntuikin siltä, etten ole mennyt tuollaista vauhtia, mitä nyt viime lauantaina hiukan menin kilometrin toistoja.

Kiekara on aiemmin kertonut, että aktiiviura on ohi. Lenkillä hän on silti käynyt ja kilpaileminenkin maistuu, vaikka päähuomion vie valmistautuminen kevään eduskuntavaaliehdokkuuteen.

_s7a0181.jpg
Klaara Leponiemi haluaisi juosta PM-maastoissa. Katsastuksen hän voitti.

Leponiemi haluaisi PM-maastoihin

Leponiemelle juoksu on hiihdon rinnalla kakkoslaji. Pajulahden maastossa hän viihtyi ja juoksukin kulki päinvastoin kuin viime kesänä.

- Tosi kiva ja vaihteleva rata, vaikka mäkiä olisi saanut olla enemmän, tai ne olisivat voineet olla pidempiä, Leponiemi sanoi.

- Haluaisin PM-maastoihin, mutta en tiedä millaisia valintoja tehdään, kun minulta kesä meni niin huonosti.

Syy kesän vaisuun vauhtiin on hiihtäjä-juoksijan tiedossa.

- Kun yritin kesällä juosta 3000 ja 5000 metriä, ei tullut yhtään onnistunutta kisaa. En vaan jaksanut, mutta syksyllä alkoi kulkea. Itse epäilen, että rautavarastot oli matalalla.

Kaikki tulokset