Frank Attoh hyppääjien leirillä: Kaikki lähtee juoksusta, nopeus ratkaisee

Rennon napakka valmennusote ja ripaus huumoria maustoivat Frank Attohin vierailua pituushyppääjien ja kolmiloikkaajien leirillä Liikuntakeskus Pajulahdessa. Useiden maailman huippujen kanssa työskennellyt britti vastaa jatkossa Kristian Bäckin valmennuksesta.

- Insinööritaustallani näen tämän tason pituushyppyvalmennuksen ongelman ratkaisuna. Hae nopeutta, hanki voimaa, pudota painoa ja sitä rataa. Tämä ei ole monimutkaista, vaikka valmentajat siitä joskus sellaista tekevät, Attoh sanoo.

- Pituushyppääjä on kuin lentokone.  Noustakseen korkealle se tarvitsee riittävän nopeuden. Ihmiskeho ei ponnistamalla pitkälle lennä. Bob Beamonista, Carl Lewisistä ja Mike Powellista lähtien hyvät hyppääjät ovat olleet taitavia ja siroliikkeisiä juoksijoita, ja kokoonsa nähden kevyitä, Attoh sanoo.

- Pitää olla myös vahva, muttei painonnostomielessä vaan vahva pituushyppääjän liikkeissä.

Käytännön valmennuksessa Attoh korosti urheilijan keskittymistä, tekemisen teknistä puhtautta ja nopeutta.

- Treenissä Frank on hyvin mukana korjailemassa tekemistä, jos siihen on tarvetta. Hän keskittyi paljon tekemisen tekniikkaan, mutta pitää asiat yksinkertaisena, Bäck totesi. 

 

attoh_frank_back_kristian_netti_2.jpg

Loikkatreeniä yksin, pimeällä stadionilla

Attoh, 62, valmentaa urheilijoitaan Barnetin Copthall -stadionilla Pohjois-Lontoossa. Se on hänen kotiseuransa Shaftesbury Barnet Harriersin kotipesä. Aktiiviurallaan Attoh oli kolmiloikkaaja, mikä juoksuun keskittyneessä seurassa 1960- ja 70-lukujen taitteessa, ei ollut aivan mutkatonta.

- Minulla ei ollut valmentajaa, joten treenasin yksin. Kentällä oli tiistaista torstaihin käytäntö, että paikalla pitää olla vähintään viisi urheilijaa, että illalla sytytetään valot, niinpä treenasin usein yksin pimeässä, kun muut menivät juoksulenkille, Attoh hymähtää muistoille.

Attoh ponnisti parhaimmillaan kuusitoista metriä, voitti Englannin koululaismestaruuden, ja pääsi harjoittelemaan silloisen maajoukkueryhmän mukana Lontoon Crystal Palacen kentällä. Sieltä hän ammensi pohjan valmennusuralle.

- Oltiin teinipoikia, eikä oikein edes ymmärretty, kuinka paljon noissa tapaamisissa opittiin, kun katseltiin perjantai- ja lauantai-iltoina mekaanisesta loopista Tom McNabin keräämää kuvamateriaalia eri lajien tekniikoista. McNab on aina ollut huippumies analysoimaan, minkä tahansa yleisurheilulajin tekniikkaa, oli se sitten pikajuoksua, seiväshyppyä tai kolmiloikkaa, Attoh kiittelee.

McNab on meritoitunut ja arvostettu valmentaja, mutta myös kirjailija, joka saavutti menestystä muiden muassa Flanagan's Run -kirjalla. Se perustuu 1920-luvun lopun ultrajuoksukisoihin Yhdysvalloissa. Kirjan päähenkilön pohjana on New York-Los Angeles -juoksun voittanut suomalaissyntyinen John Salo.

- Kolmiloikkaajana jäin aika lailla siitä, mihin oli mahdollisuuksia. Oli vammoja ja huonoja tapoja. Lopetin, kun en enää kehittynyt. Valmennus alkoi syksyllä 1981 kun Francis Agyepong kysyi minua avukseen, Attoh muistelee.

”Jaloissa oli isot lihakset, mutta juosta hän ei osannut”

Agyepong nousi kolmiloikkajana brittien olympiajoukkueisiin 1992 ja 1996. Hän oli kertaalleen EM-halleissa toinen ja kimmahteli parhaimmillaan 17,29. 

- Meiltä kesti 10 vuotta päästä olympialaisiin. Se oli minun valmennuskouluni, Attoh muistelee.

Agyepongin kanssa oppimaansa Attoh pääsi hyödyntämään sitten kolmiloikkaaja Ashia Hansenin kanssa.

- Hän oli hypännyt 13,30:n tuntumaan, kun kysyin 1994, haluaisiko hän hypätä olympialaisissa. Ai minä, hän ihmetteli, mutta Atlantassa 1996 hän oli neljäs ja ponnisti saman vuonna 14,78. Sittemmin tiemme erosivat minun päätöksellä ja Ashia jatkoi ystäväni Aston Mooren valmennuksessa.

Vähän myöhemmin Attoh opasti monipuolisen jamaikalaisen superlahjakkuuden Trecia-Kaye Smithin 15 metrin ylittäjäksi ja naisten kolmiloikan maailmanmestariksi Helsingissä 2005.

Myös kuubalaistaustainen, urallaan Sudania ja Britannian edustanut Yamile Aldama, menestyi ja viihtyi Attohin opissa. Aldama oli yhteistyön alkuaikoina pienen lapsen yksinhuoltajana ja ajoittain taloudellisesti tukalassa tilanteessa, ja ilmestyi joskus harjoituksiin lapsensa kanssa, kun hoitopaikkaa ei ollut tarjolla.

- Trecian kehityksessä kyse oli pienistä asioista, painoa pois, vähän lisää voimaa ja tekniikkaa paremmaksi. Aldama oli tehnyt Kuubassa paljon punttitreeniä isoilla raudoilla ja loikkia ja hyppyjä nurmiradalla. Jaloissa oli isot lihakset, mutta juosta hän ei osannut. Hänen kanssaan aloitettiin juoksemisesta, ja pari vuotta myöhemmin meni 15 metriä, Attoh muistelee.

attoh_frank_back_kristian_netti.jpg

Liika voima vie elastisuuden

Juoksun työstämistä Attohilla on käsissään myös Bäckin kanssa. Hyvää pohjaa työlle on kertynyt lyhyemmistä rupeamista pituushypyn Britannian kärkinimien Greg Rutherfordin ja Chris Tomlinsonin valmentajana sekä syksyllä päättyneestä pitkästä yhteistyöstä viime kesänä 815 ponkaisseen Dan Bramblen kanssa.

- Kristianin juoksu on vähän laiskaa. Kun hän kävi Lontoossa ja juoksi 730 hypänneen kaverin kanssa, näki heti, ettei siinä ole oikeanlaista tehoa. Polvi ei nouse kunnolla, eikä se näytä mekaanisesta hyvältä. Jos vahvuuksia katsoo, Kristian on vahva, joka on hyvä asia tiettyyn rajaan asti, Attoh sanoo.

-  Voimasta, kun puhutaan, käytän usein esimerkkinä jousta. Kun sitä kuormittaa tarpeeksi, se lakkaa venymästä. Liiallinen voiman tekeminen vie lihaksista elastisuudessa.

- Minusta on parempi seurata, kuinka nopeasti 90 kiloa liikkuu rinnallevedossa, kuin että tuleeko sieltä 140 kiloa. Kristianinkin tulisi painottaa voimaharjoittelua sinne tangon liikenopeuden suuntaan.

Nopeutta haetaan ennen muuta juoksua kehittämällä.

- Frank haluaa juoksuun sähäkkyyttä ja lisää frekvenssiä. Sitä haetaan drillien kautta, Bäck sanoo.

attoh_frank_ja_ryhma_netti.jpg
07.11.2018 - 16:19