Avikainen ei anna vaivojen jarruttaa: EM-kisat on tavoitteena

Avikainen ei anna vaivojen jarruttaa: EM-kisat on tavoitteena

Aituri Viivi Avikainen ei anna akillesvaivojen jarruttaa vauhtia. Tavoitteena on taistella paikasta elokuisten EM-kisojen pika-aituriryhmässä ja palata Jyväskylän Kalevan kisoista mitalin kanssa. 

– Akillesvaivat harmittavat ja painavat mieltä, mutta treeneissä juoksu on kulkenut ja voimat ovat menneet eteenpäin, Avikainen sanoo.

Kotimaan kilpailukausi alkaa Turun Paavo Nurmen kisoista tiistaina. Paikalla ovat kaikki kotimaan kärkinimet Nooralotta Nezirin johdolla sekä Queen Harrisonin tähdittämä vahva ulkomainen kilpailijakaarti .

– Paavo Nurmen kisat on kova paikka aloittaa kausi, mutta ainakin tuuliolojen pitäisi olla hyvät, kun juostaan myötäiseen, Avikainen sanoo.

– Tavoite on juosta paremmin kuin viime kauden avauksessa, eli sinne alle 13,50:n.

Lisää tehoja 

Avikainen harjoittelee toista vuotta Arto Bryggaren valmennuksessa.  Jos ensimmäistä yhteistä harjoituskautta ryyditti runsas määrällinen harjoittelu, Avikaisen mukaan nyt on haettuja tehoja.

– Nyt on treenattu paljon tehollisemmin kuin viime vuonna. Leireilläkin olen ollut enemmän kuin koko aiemmalla urallani yhteensä, Avikainen sanoo.

Avikainen harjoitteli kevättalvella kuukauden Floridassa ja pari viikkoa Italian Formiassa. Harjoittelu on luistanut, vaikka akillekset ovat tuoneet  ylimääräistä päänvaivaa.

– Vasempaan akillekseen pantiin kortisonia Floridan leirin jälkeen ennen Formiaan lähtöä. Italiassa toinenkin akilles alkoi vaivata. Se tarkoittaa, että välillä pitää lepäillä vähän enemmän, ettei ärsytä niitä liikaa, Avikainen sanoo.


9951d97f-bc1d-4ece-a4c5-8176d3259385.jpg

,

Valmennusta vastapainoksi

Tavoitteena oleva paikka elokuussa Berliinin EM-kisoissa vaatii Avikaiselta 13,25 sekunnin tulosrajan rikkomista. Avikainen pudotti viime kesänä ennätyksensä lukemiin 13,32, jonka hän juoksi kaksi kertaa.

Edellytykset omaan ennätysvauhtiin ovat harjoituskauden jäljiltä olemassa,  jos kilpailukausi sujuu suunnitelmien mukaan.

– Olen pystynyt tekemään kaikki tärkeät harjoitukset. Tavoitteista ei tarvitse tinkiä. Nopeutta ei ole testattu, mutta kun voimat ovat kasvaneet, se on minulla yleensä tarkoittanut myös nopeuden kohentumista. 

Avikainen, 30, juoksi Floridassa huhtikuun lopussa harjoitusleirin päätteeksi kaksi kilpailua, joista parempi toi napakassa vastatuulessa ajan 13,83.

– Ennen niitä juoksuja alla oli rankka harjoitusviikko, mutta halusin nähdä, missä mennään, kun oli hyvät olosuhteet. Kisassa olikin aika paha vastainen. Lähtö oli siellä normaalia parempi. En vaan jaksanut juosta loppuun.

Harjoittelun vastapainoksi Avikainen on työskennellyt puolipäiväisesti erilaisissa valmennustöissä.

– Olen tehnyt personal trainerin hommia ja pitänyt ryhmätunteja kuntosalilla. Olen käynyt pitämässä myös aitaryhmän treenejä piiri- ja alueleireillä,  Avikainen kertoo.