Andersson seiväsfinaalissa seitsemänneksi, Lehikoinen pusersi kauden parhaansa

Andersson seiväsfinaalissa seitsemänneksi

Helena Leveelahden hopea huipensi suomalaisillan nuorten MM-kisojen kolmantena päivänä. Illan muista finalisteista Saga Andersson oli seiväshypyssä jaetulla seitsemännellä sijalla ylitettyään 420. Andersson aloitti kilpailun hyvin ylitettyään vaivatta 400 ja 410, kunnes 420 meni toisella ja 425 oli tällä kertaa liikaa.

– Taktiikkana oli, etten ottanut verkkahyppyjä. Ei ollut epävarma olo. Tuntui, että tämä taktiikka oli oikea. Tekniikkakin oli okei ja hypyt hyviä. 425:ssä tuli yksi turha limbo, toinen hyppy meni läpi. Kolmannessa hypyssä seiväs jotenkin kääntyi, enkä päässyt sen mukaan, en tiedä miksi. Kun odotukset ovat korkealla, sitä pettyy, Andersson sanoi.

 

 

 

 


1xa_5445.jpg

Viivi Lehikoinen ylsi kauden parhaaseensa 400 metrin aitojen välierässä

,

Lehikoinen pusersi kauden parhaansa

Viivi Lehikoinen juoksi kirkkaasti kauden parasta vauhtiaan 400 metrin aitojen välierissä. Uran toiseksi paras aika ja kesän kotimainen kärkinoteeraus 57,70 riitti välierien yhdeksänteen sijaan, eli Lehikoinen oli ensimmäinen finaalista pudonnut juoksija.

–  Aina pitää olla tyytyväinen kauden parhaaseensa ja uran toiseksi nopeimpaan aikaan tällaisessa paikassa. Energiaa meni 15 askeleen harppomiseen juoksun alussa, Lehikoinen sanoi.

Loppukilpailuun vaadittiin 57,68, joten Lehikoisen finaalipaikka jäi 0,02 sekunnin päähän.

–  Juoksu alku ei ollut rento ja se vei liikaa energiaa, mutta tämä ei ollut mikään epäonnistuminen, Lehikoinen summasi.

Kolmesta välierästä meni kaksi parasta suoraan jatkoon ja kaksi eteni aikavertailusta. Lehikoinen oli erässään kolmas Etelä-Afrikan Zeney Van der Waltin ja Espanjan Sara Gallegon jälkeen. Kaksikko juoksi ajat 56,72 ja 57,18.

Mattila miettii 58 sekunnin alitusta

Nea Mattila juoksi kolmannessa välierissä neljänneksi komealla ennätyksellään 58,26, joka nostaa hänet 19-vuotiaiden kaikkien aikojen kotimaan tilastossa viidenneksi.

Mattilan ura 400 metrin aiturina on vasta alussa, mutta erittäin lupaavassa sellaisessa. Vielä viime kauden jälkeen ennätys oli 59,99. MM-kisojen alkuerissä hän pudotti sen 58,82:een ja pisti välierissä paremmaksi.

–  Nyt en suunnitellut juoksua niin paljon kuin alkuerissä ja se meni hyvin, Mattila sanoi.

Mattilan mukaan loppusuora sujui välierissä yleisön kannustuksessa paremmin kuin alkuerissä.

– Se meni nyt paremmin, kun kuulin nimeäni huudettavan, Mattila kertaili.

Mattilalla on seuraava tavoite tälle kesälle jo kirkkaana mielessä.

–  En ole vielä päättänyt, juoksenko Kalevan kisoissa 400 metrin aidat vain sileän 400 metrin. Jos juoksen aidat, tavoitteena on 58 sekunnin alitus, se on nyt niin lähellä, Mattila sanoi.

,


1xa_5272.jpg

,

Francis: Vähän kompuroin alussa

MM-kisojen 100 metrin välieräpaikka tyydytti Sara Francisiä. Oman välierän kahdeksannen sijan ajalla 11,87 tuonut juoksu sen sijaan ei ollut aivan sellainen mitä Francis tavoitteli.

– Vähän kompuroin tuossa juoksun alussa. Juoksuun tullessa tuntui tosi hyvältä, mutta juoksu ei ollut rento, Francis tuumi.

Francisin erän voitti britti Kristal Awuah ajalla 11,37 ennen Yhdysvaltain Daija Lampkiniä, joka vei toisen suoran jatkopaikan ajalla 11,55. Välierien nopein oli Yhdysvaltain Twanisha Terry huippuajalla 11,03. Aikavertailusta finaaliin vei 11,57.

Pajasmaa iloitsi tasaisuudesta ja korkeushypyn onnistumisesta

Sanni Pajasmaa hymyili seitsenottelun avauspäivän jälkeen iloisena, sillä neljä ensimmäistä lajia sujuivat mukavan tasaisesti. Omia ennätyksiä tuli korkeudessa (165) ja 200 metrillä (25,34). Aidoissa hän juoksi 14,49 ja kuulassa työnsi 12,67. Pisteitä hän keräsi 3267, mikä vei sijalle 17.

– Erityisen tyytyväinen olen korkeuteen, siinä on ollut tosi paljon haasteita. Kakkoseenkin olen tyytyväinen, nyt juoksin ihan nollassa melkein saman kuin viimeksi juoksin 3,8 metriä sekunnissa olleessa tuulessa. Se kertoo hyvää. Onnistuin kuulassakin parantamaan, enkkasarjassa se oli tosi huono (12,11), Pajasmaa sanoi iloisena.

Pajasmaa sanoi jännittäneensä kisoja, mutta kotiyleisön edessä tulleet onnistumiset ilahduttivat häntä.

– Ihan huikea päivä, Pajasmaa tiivisti kokemuksensa.

Toisen päivän osalta hän odottaa onnistumista erityisesti yhdessä lajissa:

– Keihäästä toivoisin, että se menisi hyvin. Se on lajeista heikoin, toivon siihen buustia, Pajasmaa sanoi.

///LEVEELAHDESTA JUTTUA ERIKSEEN///

,


1xa_5194.jpg